Näytetään tekstit, joissa on tunniste arki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste arki. Näytä kaikki tekstit

perjantai 20. tammikuuta 2017

Millaista on työskennellä löytyeläinkodissa?


Monet teistä varmaan tietävät, että teen vapaaehtoistyötä kodittomien eläinten parissa ja haluaisin hieman kertoa siitä teille, koska Suomessa ei ole niin paljon kodittomia eläimiä, kuin Puolassa ja täällä jokainen pari käsiä on todella iso apu näille mahtaville koirille ja kissoille.

Mistä koko idea kodittomien eläinten auttamiselle tuli?

Itse jo Puolaani tulosta asti halusin auttaa kodittomia eläimiä, kuin sain kuulla, kuinka paljon niitä on.  Samoin halusin saada hieman lisää kokemusta eläinten hoidosta ja käyttäytymisestä. Siinä sitten toukokuussa vuonna 2015 tuli kaikki paperihommat tehtyä ja olin noin puoli vuotta vanhemman vapaaehtoistyöläisen siipien alaa ja tähän asti me ulkoilutetaan koiria yhdessä parin muun kaverini kanssa samoin käydään myös yhdessä hengailemassa pitkin kaupunkia ja vuoria.

Mitä minä teen kodittomien eläinten kanssa?

Pääasiassa mä ulkoilutan niitä ja mulla on kavereitten kanssa myös yhteiset boksit, jossa on "meidän" koirat, joitka me koulutetaan ja ulkoilutetaan. Itselläni on kolme semmoista "omaa", joiden kanssa olen eniten :D Käyn myös vähän väliin kissojen luona, leikkimässä ja rapsutelemassa niitä ja jos toki niillä ei ole ruokaa tai vettä tai koko boksi on heitetty nurin päin, niin sitä tulee sitten hieman siivottua, ruokittua ja jne, mutta muuten boksien siivoukset ja ne muut asiat ovat työntekijöiden hommissa. Kesällä aina on yli 300 kissanpentua ja niiden ruokitukseen tarvitaan aina vapaita käsiä, koska suurin osa niistä ei halua syödä ja niille pitää antaa convalensia (lisäruoka) ja kissanmaitoa. Hoitojuttujen lisäksi teen hoidokkeistani ilmoituksia ja muista koirista kuvia ilmoituksiin, mainostukseen ja erilaisiin juttuihin esim. muki jonkun kodittoman eläimen kanssa, jotka sitten myydään erilaisilla adoptiotapahtumissa.

Samoin todella moni käy kodittomien koirien kanssa erilaisissa dogtrekkingeissä, missä pari koiraa on jo sijoittunut ekaksi tai tokaksi. Itse olin taas kerran kavereitteni kanssa kolem bullityyppisen koiran kanssa 20km bullilenkillä. Se on mahtava kokemus meille ja koirille, kun he saavat olla muualla kuin omassa boksissa ja saavat sosiaalistua muitten koirien ja ihmisien kanssa. Tänä vuonna ois tarkoitus startata jossakin dogtrekkingissä :)


Itse voin sanoa, että löytyeläinkoti on mun toinen kotini ja aina viikonloppuisin tai  muina vapoina päivinä olen aina siellä kavereitteni kanssa. Jokainen päivä siellä vietettyä ja pelkää viihdettä, koirat ovat iloisia, kun saavat viettää aikaa meidän kanssa ja huumoria siellä ei ikinä ole liikaa :D Toivon vaan, että ne kaikki kodittomat koirat ja kissat löytäisivät rakastavat kodit, koska vasta silloin kun pääsee olemaan niitten kaikkien elukoiden parissa, niin huomaa, kuinka mahtavia ne on. Moni niistä sopii myös erilaiseen harrastukseen, kuten meidän koirista yksi on ihan hulluna frisbeeseen, mulla on yksi tokoveteraani ja muut niistä sitten juoksentelevat meidän kanssa ja käyvät uimassa Wislassa.


Tässä on minun kolme koiraa, joiden kanssa vietän eniten aikaa lenkeillä ja koulutuksessa.

Kiler on noin 4-vuotias amstaffimixi. Se tulee toimeen todella hyvin bullityyppisten koirien kanssa, samoin se rakastaa ihmisiä. Ainut miinus on se, että se hieman vielä vetää lenkeillä, mutta tällä hetkellä se on jo tehnyt erittäin hyviä jälkiä eteenpäin. Vielä hieman koulutusta on edessä (jos se ei löydä aikasemmin pysyvää kotia) ja sit ois tarkotus mennä dogtrekkingiin.

Beston on noin 5-vuotias myös amstaffimixi, joka on ollut jo pienestä asti koditon, mutta voi olla, että se kohta löytää kodin (pitäkää peukkuja pystyssä). Beston on aivan mahtava koira, tulee toimeen muitten kanssa, tykkää ihmisistä, paitsi pienistä lapsista. Lenkeillä se tottelee hyvin ja reagoi hyvin käskyihin. Ensimmäisen dogtrekkingin jälkeen rakastuin Bestoniin vielä enemmän. Harmittaa vaan, että näin ihanat koirat ovat ilman koteja

Misztel on koko porukasta vanhin 10-vuotias labbismix. Misztel on kokonainen rakkauspakkaus. Se odottelee aina innoillaan, kun otan sen lenkille ja se pääsee treenailemaan taas tokoa namien kera. Aina välillä se hyppää rinnalle ja laittaa pään rapsuteltavaksi. Misztel on myös jo pari vuotta koditon, mutta mä vaan niin toivon, että se ei joutuis omia viimeisiä päiviään viettää häkissä, koska se on sisältään oikea pentu ja koko ajan oppii uusia juttuja.

                                                      Jäikö jotain kysyttävää?


torstai 22. syyskuuta 2016

Muskettisotureiden temmellystä

Kaikki kolme pentua kasvaa ja kasvaa koko ajan. Nytten ne juoksevat pitkin kämppää, mutta osaavat ainaskin tulla tekemään pissat nille tarkoitettuun paikkaan. Isoin pennuista Gremlin koko ajan kävelee Seditin perässä Jos kaikki menee hyvin ja tulevat omistajat hankkivat kaiken tarvittavan, niin kaksi pennuista menee jo uuten kotiin lauantaina, joten huomenna meidän pitää mennä madottamaan ja siruttamaan ne :) Toki omistajat allekirjoittivat jo kaikki sopimukset, mutta aina jotain voi tulla tien eteen, joten en ala hopuuttelemaan. En sen kummemmin ala pennuista kertomaan, koska tästä videosta tulette näkemään kuinka ne on jo kasvanut ja mitä ne jo puuhaa. Valitettavasti video ei toimi kännykällä.

sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Kolme muskettisoturia hoidettavana


Jotkut ovat voineet facebookista nähdä yhden kuvan näistä kolmesta suloisesta 2-viikkoisista pikkupojista. Kyseiset pojat ovat meillä vain ruokinnassa, koska ne juovat vielä maitoa, eikä ne itse osaa vielä syödä. Samalla me etsitään myös niille jo koteja valmiiks. Toki allekirjoitetun sopimuksen kanssa ja silloin, kun penskat ovat riittävän isoja, niin ne kastroidaan. Tämmöiset pienet kakarat löytävät heti halukkaita, mutta me valitaan niille sitten parhaimmat kodit. Yksikään pentu ei tule jäämään meille, vaikka itse jo rakastuin yhteen :D Pentujen vanhemmista en tiedä mitään, kun joku ihminen oli hylännyt ne kadulle.. Miten nämä suloiset pallerot joutuivat meille?


Eilen ollessani koiratarhassa ulkoiluttamassa koiria kavereitten kanssa, eläinlääkärit pyysivät, että me ruokitettaisiin neljä 2-viikkoista koiranpentua, jotka olivat heillä noin kaksi päivää. Kyseiset pennut löydettiin, joten mitään niitten taustoista ei tiedetä. Siinä välissä, kun me ruokitettiin palleroita, niin elläinlääkäri tuli kysymään, että voisiko joku meistä ottaa ne kotiin ruokintaan, kun ne eivät pysty hoitamaan niitä, kun niillä on yli 600 muuta eläintä hoidettavana ja ruokitettavana. Kaverini eivät voineet ottaa niitä, joten itse päätin soittaa äidille ja kysyä, että huolisiko hän pari pentua. Yllätykseksi, äitini suostui, joten menin sitten hoitamaan kaikki paperit ja muut. Tarhaan tuli myös nuori nainen 7-vuotiaan tytön kanssa ja he ottivat sitten yhden ja ainuun nartun koko poppoosta ruokintaan ja adoptoitavaksi itselleen, joten yksi pennuista löysi jo kodin. Minulle sitten jäi hoidettavaksi kolme muskettisoturia.

Koirien taluttamisen jälkeen, menin hakemaan pennut. Onneksi kaverini poikaystävä otti meidät autoon mukaan ja vei meidät kotiin. Kotona tein pennuille oman makuupaikan, elektrisen tyynyn kanssa, jottei pennuilla olisi kylmä. Samoin petikorin vieressä niillä on sit paikka, jossa ne tekee pissat ja kävelevät. Sain mukaan myös pennuille tarkoitettua maitoa ja itse ostin myös niille lisäksi vuohenmaitoa. Sedit ei ollut oikein iloinen pentujen tulosta ja kiertää ne kaukaa. Taitaa hieman pelätä niitä. Pennut näyttävät terveiltä ja niissä riittää energiaa. Kaikki pennut tykkäävät jo kiipeillä omasta pedistä pois ja maitoa ne vois juoda melkein koko ajan.

ilme kertoo kaiken
Ensimmäisenä yönä pisin aika, jonka nukuin oli puolituntia ja nytten tiedän, ettei kasvattajilla ole helppoa pentujen kanssa. Yöllä annoin niille ruokaa ja hieroin massua. Tuntuu, että pennut ovat elisestä päivästä hieman jopa kasvaneet. Pentujen painot ovat seuraavat 730g, 722g, 832g, joten ihan pikkusia niistä ei tule, vaan semmoisia keskikokoisia/hieman isoja niistä varmaan tulee. Tulen ihan varmasti vielä kirjoittelemman näistä kolmesta soturista tänne blogiin :)


perjantai 1. tammikuuta 2016

Hoitakoira Lena


Meille tuli hoitoon 3.12.2015-23.12.2015 sekarotuinen Lena.
Mistä kaikki alkoi? Itse olin katselemassa facebookkia, jossa oli ilmoitus, että koira tarvitsisi  hoitoa. Itse aloin miettimään, että Sedit tulee hyvin toimeen narttujen kanssa, joten miks ei? Kirjoitin sitten kyseiselle ihmiselle ja siinä samalla huomasinki, että kyseinen mies onkin suomalainen. Siinä me sitten kirjoiteltiin ja hän sanoi, että hän on menossa Suomeen. Me vaihdeltiin pari sanaa, jonka jälkeen me mentiin tapaamaan livenä. Lena alkoi haukkumaan koko ajan ja oli todella energinen ja alkoi rimpuilemaan hieman. Sedit sitten näytti hampaita ja sanoi, että tommosesta käytöksestä hän ei tykkää. Me siinä sit käveltiin ja koirat tutustuivat paremmin toisiinsa ja kaikki sujui hyvin, joten se mies eli Veikko päätti sitten jättää Lenan meidän hoiviin.

onnellinen koira, kun sai tietää, että hän sai hoitokoiran

Minä menin Seditin kanssa pitkälle lenkille siks aikaa, kun Veikko hoiteli mun äidin kanssa kaikki ruuat ja semmoset. Sedit oli todella iloinen, kun hän palasi kotiin päin, mutta vasta silloin kun avasin ovet, kaikki muuttui....Sedit katsoi ihan ihmeissään ja Lena taas oli todella iloinen. Sedit sitten nätisti haisteli Lenaa, jonka jälkeen se meni hakemaan lempilelunsa suuhunsa turvaan, ettei Lena sitä varastaisi :D

Noitten parin viikon aikana kaikki sujun todella hyvin, paitsi että Seditillä oli kyllä niitä huonoja päiviä. Kun Lena yritti lähestyä Seditin huonetta, niin toinen sitten siinä murisi hampaat esillä ja heitti Lenan pois, mutta silloin kun Sedit jo tottu Lenaan, niin se alkoi jopa painimaan ja leikkimään ulkona Lenan kanssa. Sedit ei oo ikinä meillä leikkinyt, painimisesta puhumattakaan ja tämä oli kyllä todella kiva yllätys. Lena jopa välillä oli sitä mieltä, että Sedit on joku patja ja sen päällä saa hyppiä. Sedit ei ollu edes moisiskaan tuommoisesta käyttäytymisestä, mutta silloin kun Lena alkoi alistamaan Sedittiä, niin toi sitten näytti, että missä hänen paikkansa on. Molemmat koirat saivat samaan aikaa ruuan, eikä edes herkkuja jaellessa ollut pientäkään murintaa tai hampaiden näyttöä.

Lenan lähdön jälkeen Sedit oli todella masentunut ja surullinen, mutta nytten onneks kaikki on palautunut takaisin. Hyvä plussa Lenan lähdän jälkeen on se, ettei mun pitäny joka päivä imuroida asuntoa. Lena oli aivan mahtava koira, mutta tommoista karvanlähtöä en ole ikinä nähnyt. Onneksi Lena asustelee tässä lähistöllä, joten me voidaan vähän väliin törmäillä ja Seditkin pääsee sitten taas tervehtimään kaveriaansa :)


torstai 15. lokakuuta 2015

Hauvahauvan oma kirja


Tassunjälkiä on iloisesti kuvitettu, hyväntuulinen kirja koiran elämänpolun muistiin merkitsemiseen. Siihen voi kirjata ylös niin tärkeät tiedot kuin hilpeät tapahtumat lemmikin elämän varrelta. Omille muistiinpanoille ja valokuville on hyvin tilaa.

Mulle saapui tossa noin kaksi kuukautta sitten kirje. Itse olin hieman hämillään, että enhän mä mitään tilannut. Avasin sitten kirjeen ja ensimmäisenä katoin, että mikä ihmeen kirja pikkulapsille tämä on, mutta sit kun avasin kirjan, niin tajusinkin, että Hurttahuone ilmoitti, että saamme kirjan nimeltään Tassunjälkiä - Hauvavauvanoma kirja ART HOUSELTA ja sen kirjoittajat ovat Kati Männikkö ja Antti Tiainen. Minun ei ollut pakko tehdä kirjasta esittelyä, mutta päätin tehdä, koska tiedän, että moni koiraihminen tykkää tehdä erilaisia muistiinpanoja koirastaan ja sen ensimmäisistä hetkistä ja saavutuksista. 



Itse rakastuin heti kirjaan ja sisällä on minusta kaikki tarvittavat. Kirjasta löytyy mm. koiran tulo kotiin, sen ensimmäiset hetket kotona, ruokinta, taidot, ulkonäkö, luonne, saavutukset, koiran pennut, tavat ja kaikkie muuta! Riittää hyvin tilaa kirjoittaa kaikki tarvittavat koirasta. Minusta paras asia kirjassa on piirustukset. Ne on todella kivasti tehty ja joistakin piirustuksita itse aloin nauramaan, koska koirille on kivat ilmeet ja ne on kivassa asennossa. Itse suosittelen jokaiselle koiranomistajalle tätä kirjaa lämpimästi. Itsellä ei ole mitään pahaa sanottavaa, kaikki on tehty hyvin ja huolellisesti.











tiistai 30. kesäkuuta 2015

Azylanta marssi 2015

Azylanta marssi 2014

Lauantaina me mentiin toisen kerran Seditin kanssa Azylanta marssille. Tällä kertaa mukaan myös tuli Luna ja ystäväni koira Tola, joka voi olla teille tuttu joistakin postauksesta, mutta heinäkuussa hänestä tulee enemmän tietoa, mutta siitä myöhemmin.

Itse heräsin aikaisin aamulla, että ehtisin viedä koirat pissalle ja soittaa ystävälleni. Ennen kello 10:00, me lähdettiin odottamaan raitiovaunua. Itse seisoin punaisilla valoilla ja huomasin, kuinka meidän raitiovaunu sanoi "Bye bye". Oitaishan me voitu odottaa 20min, mutta me päätettiin mennä sit jaloilla, koska ei se matka mikään pitkä ollu ja samalla Sedit sai myös hieman purkaa energiaa, koska ei se ois ollu ihan kivaa, jos Sedit kyseisellä marssilla ois alkanut purkaamaan energiaa :D

Kyseiselle paikalle me saavuttiin puolessa tunnissa ja paikalla olikin jo paljon omia tuttuja ja paaaljon muita koiria. Tais olla enemmän kuin viime vuonna, koska meidän marssijono oli kyllä yli 200m. Sedit todella hyvin tutustui muihin koiriin, ilman mitään murinaa. Luna ja Tola myös käyttäytyivät todella mallikkaasti. Tutustumisen jälkeen me kaikki alettiin kävelemään kohti keskipistettä. Vaikka Seditin joka puolella oli kaikenlaisia koria, niin se pysyi rauhallisena ja näytti siltä, että se oli jo tottunut koko laumaan.

tarkennus ei ole ihan siellä, missä sen pitäis olla

Vihdoin me sitten saavuttiin koko koiralauman kanssa keskipisteeseen, missä taas kerran oli pieni agilityrata, erilaisia juttuja myytäväksi, ilmainen siruttaminen, koirien älykkyyspelejä, erilaisia kilpailuija, koiria adoptoitavaksi ja paljon muuta kivaa. Itse halusin mennä ystäväni Alicjan kanssa agilityradalle, mutta ihmiset sinne sitten heti tunkivat, joten ei me sinne menty. Siinä sitten hieman Seditin kanssa keskellä tapahtumaa, koirien ympärillä, kokeilin jotain temppuja. Sedit oli niin rauhallinen, että se esitti kuollutta ihan rauhassa, vaikka muut koirat kävelivät melkein sen päältä. Olin kyllä aivan tyytyväinen siihen, että se keskitty minuun, eikä muihin koiriin :)

Noin tunnin päästä alkoi sitten sataa vettä ja itse siinä vaiheessa olin juuri ottamassa kuvia tosta hurtasta, mutta meninkin sitten äkkiä Alicjan kanssa puun alle piiloon. Onneksi kaatosade sitten hieman hädisti ihmisiä pois agilityradalta, joten sateen jälkeen me mentiin sitten testaamaan agilityrataa. 
Luna sano, että hän ei halua märällä nurmella mitään tehdä, joten itse kokeilin pieniä hyppyesteitä ja pöytää Seditin kanssa. Valitettavasti tunneli oli niin pieni, että vain Tola vielä pääsi sen läpi. Tolalla ekaksi kerraksi meni hyvin. Itse hypytin pari kertaa Seditin pienillä esteillä, koska ruoho oli vielä märkää, enkä halunnu, et sille sattuis jotain. Pöytä onneks oli suojattu ja se oli melkein kuiva. Sedit todella hyvin hyppäs pöydälle ja ilman käskyä se istahti ja odotti, että sanoisin sille, et se voi jo mennä alas.

Itse olin todella tyytyväinen tästä kerrasta ja ens vuonna me mennään myös ihan varmasti Azylanta marssille! :)

Tola
Tästä kaksikosta ei saa ikinä kunnon kuvaa, kuten huomaatte

lauantai 13. kesäkuuta 2015

Kesän intoa


Me ollaan nytten aika paljon tän alkukesän aikana käyty järvellä. Itse en vielä mene uimaan, mutta Sedit on hieman pulikoinut. Tossa pari viikkoa sitten oltiin jo ehkä kolmannen kerran Zakrzowekilla. Sedit heti nähtyään pienen vesilätäkön suolla, niin se hyppäsi sinne veteen, eikä noussut. Siinä lätäkössä se sitten hetken oli, jonka jälkeen se sai pienen hopulin ja alkoi juosta, kuin joku hullu :D Pienen hepulin jälkeen me päätettiin jatkaa matkaa, ennen kun Sedit kokonaan väsyy, koska kumminkin ulkona oli yli 30 astetta lämmintä.

Sen jälkeen me nähtiin pieni lampi ja Sedit päätti mennä myös sinne pulikoimaan. Itse taas huomasin, että siellä vedessä jotain liikkui. Ensimmäisenä luulin, et ne oli jotain pieniä kaloja, mutta kun katoin tarkemmin, niin huomasinkin, et ne oli vesiliskoja. Itse en o vielä ikinä törmännyt vesiliskoon, joten olin todella iloinen, et semmoinenkin tuli nähtyä. Oletin kyllä, et ne olis isompia, mut mut....

Noin puolen tunnin päästä me saavuttiin vihdoin Zakrzowekille. Olihan siellä pikkasen ihmisiä, mutta ei se meitä haitannut. Sedit päätti hieman uida siellä, jonka jälkeen se tuli märkänä mun viereen halimaan. Sedit taisi olla jo hieman väsyny, mutta itse olin myös ihan kuuma ja väsynyt. Mun teki ihan mieli mennä bikiineissä ulos, mutta tuskin sekään ois auttanut mitään tähän kuumuuteen. Katotaan nyt, jospa vaikka ens viikolla voitais mennä vaikka isolle järvelle, jossa parissa paikassa voitais ihan rauhassa molemmat uida, ilman muita ihmisiä.




Paluumatkalla itse kuulin fasaanien ääntelyä, jonka jälkeen myös näin ne. Sedit sitten lähti hieman niitten perään. Kutsuin sitten Sedittiä ja huomasin, että mua vastaan juoksee stressaantunut fasaani, jonka jälkeen se sitten pelästyi minua ja lähti lentoon. Sedit taas tulee iloisena siellä fasaanin perässä mun luo. Ehkä se sit joskus alkaa metsästää mulle fasaanipaistia :D

Itse tällä kertaa päätin palata metsän kautta. Luulin, et se olisi hyvä oikotie, mut ei se ollutkaan niin hyvä idea.... Itse huomasin villisikojen jälkiä, joten päätin seurata niitä jälkiä onnessani, et ne jäljet johtaisivat meidän lenkin alkuun. Itse aloin huomata, että maa alkaa olla joka askeleella kosteampi, mutta olin niin itsepäinen, että jatkoin Seditin kanssa matkaa. Noin kymmenen minuutin päästä vasta huomasin, että me ollaan suolla ja mun kengät ovat märät. Itse sitten käännyin ja lähdin kävelemään sinne, mistä me tultiikin sinne suolle. Hetken kuluttua löysin pienen, mutta paksun luun ja annoin Seditin haistaa sitä. Sen jälkeen se alkoi haistaa jotain valkoista juttua. Itse menin katsomaan, et mikä se on ja se olikin iso kallo. Ensimmäisenä mieleen tuli, että se ois peuran kallo, mutta vasta sitten kun nostin sen, niin huomasin, että sillä on isot kulmahampaat ja älysin, että se olikin ison villisian kallo. Itselläni on jo ketun kallo, joten päätin suurentaa mun kokoelmaa ja lytkäsin sen kallon isoon pussiin ja jatkoin matkaa. Onneksi löysin tien takaisin ja palasin kotiin ihan tavallisen tien kautta kotiin.

Kotona Sedit oli niin väsynyt, ettei se meidän ovien edestä jaksanu ees omaan huoneeseen mennä. Itse taas latoin kallon vatiin ja aloin putsaamaan sitä. Nytten se on hienon valkoinen ja se sopii hyvin yhteen mun löytämäni ketunkallon kanssa. Voin joskus teille näyttää kuvan niistä, mutta nytten en jaksanu tehdä niistä kuvaa. Varmaan jotkut ihmettelevät, että miksi tämä blogi on nyt näin hiljanen, kun kerta loma on alkanut, mutta muistakaa, että Puolassa koulu loppuu vasta kesäkuun lopussa ja itse joudun nytten oikein kunnolla opiskelemaan ja blogi on jäänyt hieman hiljaseksi. Mutta heinäkuussa mulla on teille luvassa paljon kivaa, jos toki mun ja kaverin matkasuunnitelmat toteutuvat, vaikka se on jo 100% varma, et me mennään, mutta aina voi jotain sattua, joten tossa heinäkuun alussa annan teille tarkemmat tiedot. Haluaisin myös kuulla, että onko teillä muilla ollut myös jotain kivoja seikkailuita nytten tässä alkukesän aikana?





sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Kesän maistiaisia vol 1

Täällä Puolassa on jo kesä kestäny jo kuukauden verran. Melkein joka päivä on noin 30 astetta lämmintä ja aurinko paistaa. Itse joudun jo laittamaan aurinkorasvaa joka paikkaan. Koska on ollut sen verran hienoja päiviä ja ulkona on erilaisia kukkia, niin oon ottanut paljon kuvia. Itselläni on jo sen verran paljon kuvia, että joudun laittamaan kuvat pariin postaukseen, koska yhteen ne ei mahdu. Toivottavasti kuvat kertovat teille paljon enemmän, kun itse minä :)



















torstai 19. maaliskuuta 2015

Molemmat hurtat koiramiitissä


Viime viikon sunnuntaina me mentiin koiramiittiin, jonka järjesti koirankouluttaja, joka on myös eläinlääkäri. Itse en oo ikinä vielä ollut Seditin kanssa missään miitissä ja Luna on ollut vain bulli-tyyppisten koirien miitissä. Tällä kertaa päätettiin otta molemmat koirat miittiin ja katsoa, että miten ne siellä miitissä tulevat toimeen muitten koirien kanssa. 


Meidän piti olla jo paikalla klo 11:00, joten itse heräsin jo 8 maissa ja vein koirat aamupissalle. Ennen 11 me mentiin raitiovaunupysäkille odottamaan raitiovaunua. Siitä sit hypättiin sen kyytiin. Luna ei yhtään välittäny Seditistä, vaikka sisätiloissa se onkin dominoivampi etenkin Sedittiä kohtaan kuin ulkona.

 Noin 15 minuutin päästä oltiinkin jo tapaamispaikalla, mutta meidän piti vielä kävellä 400m, koska miitin järjestäjä odotti tapaamispaikan toisella puolella. Siinä matkalla Sedit ehti tervehtiä yhtä berninpaimenkoiraa, joka oli ihan ihastunut Sedittiin, vaikka se berni olikin uros. Kai sit Seditin haju on toisenlainen, kun se on kastroitu. Alussa Sedit ei välittäny siitä, että se berni oli kuono kiinni ton persees, mutta myöhemmin sitä alkoi jo ärsyttää se ja näytti jo hampaita. Se berni sitten perääntyi, mutta alkoi taas kulkea ton perässä. Sitten Seditillä meni jo hermot ja näytti hampaita ihan sen bernin kasvojen lähellä ja alkoi juosta karkuun. Silloin sen bernin omistaja kutsui koiraansa ja Sedit sai olla rauhassa.


Parin minuutin kuluttua me oltiin jo tapaamispaikalla ja siellä odottelikin jo miitin järjestäjä ja paljon muita ihmisiä ja koiria. Siinä sitten hieman juteltiin koiran käyttäytymisestä ja sellasesta. Sedit sitten meni sen järjestäjän eteen kierimään maassa, eikä ollu moksiskaan muista koirista. Myöhemmin järjestäjä, eli Hanna alkoi puhumaan, että miten koirat lähestyvät toisiaan positiivisesti, eivätkä halua tapella. Siinä hän sitten sanoi, että koirat, jotka eivät halua minkäänlaista riitaa lähestyvät toisiiaan sivuttain ja just siinä hetkellä Sedit lähestyi sivuttain yhtä collienarttua ja ne haisteli sitten kiltisti toisiaan. Ihan kuin Sedit ois tienny, et mistä se Hanna puhui ja alkoi sitten näyttämään mallia. Olihan se kiva nähdä, että Sedit käyttäytyi todella mallikkaasti isossa koiralaumassa.

Luna taas leikki yhden mustan rescuepennun kanssa. Siinä me sit hieman käveltiin vielä ja pysähdyttiin taas juttelemaan koiran käytöksestä ja käytökseen liittyvistä ongelmista. Siinä sit Sedit alkoi vuorotellen nuuskimaan ja tutustumaan kaikkiin koiriin, jonka jälkeen se taas alkoi kierimään maassa ja sitten se lähti pyydystämään myyriä. Miitin lopuksi yksi tuttava tuli oman rescuepitin kanssa paikalle ja Luna oli onnellinen, kun hän näki jo kolmannen kerran tutun koiran bullimiitistä. Siinä sit me päätettiin mennä kyseisen tuttavan ja hänen tuttavan kanssa koirien kanssa vielä lenkille ja jotain juomaa, jonka jälkeen me palattiin kotiin. Toivottavasti nytten vielä päästään menemään Seditin kanssa vielä moneen miittiin, koska Sedit näyttää tulevan hyvin toimeen isossa laumassa :) 




sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Viimeinen päivä lumessa on videoitu

Helmikuun alussa tuli vielä kerran oikein kunnon lumisade, jonka jälkeen otin toisen kameran ulos ja aloin ottamaan videoo Seditistä. En olisi ikinä arvannut, että sinä yönä se lumi olis melkein kokonaan sulannut pois. Päätin kuitenkin mennä sinä päivänä Seditin kanssa wislalle, koska oli niin hieno aurinkoinen keli, eikä ketään melkein ollut wislalla, joten saatiin rauhassa juosta ja riehua. Pari päivää sitten vasta heitin videot koneelle ja tänään jaksoin jo muokata niistä videoista yhden kokonaisen videon ja ladata sen youtubeen. Musiikki, ei ole mikään paras, mutta en löytänyt oikeen mitään muuta kivaa musiikkia, joka olisi edes vähän sopinut tohon videoon, joten nauttikaa :) Laittakaa video miellummin HD:lle!


sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Kuntosalilla


Keskiviikkona menin Lunan kanssa kuntosalille. Joku tässä vaiheessa voi jo miettiä, että teini menee koiran kanssa kuntosalille treenaamaan, mutta me mentiin Lunan kanssa kuntosalille ihan toisessa merkityksessä. Tiistaina meille soitti Sylwia, joka oli monessa bullimiitissä ja teki meille pienen tarkastuksen kotona, ennen kun Luna tuli meille sijaiskotiin. Kuitenkin hän soitti meille ja kysyi, että onko mulla keskiviikko vapaa. Nimittäin keskiviikkona Iza Lyson Arts halusi tehdä kuvaussessionin kotia etsivälle koiralle Torkalle ja meidän sijaiskotilaiselle Lunalle. Sanoin, että mulla ei ollut yhtään mitään menoa keskiviikkona ja sovittiin sitten siinä se sopiva tapaamisaika. Itse olen jo jonkun aikaa sitten halunnut tavata Iza Lysonin, nimittäin hän tekee minusta todella kivoja kuvia ja vihdoin keskiviikkona pääsin häntä tapaamaan ♥ 

Keskiviikkona sitten meitä piti tulla hakee yksi tuttu bullimiiteistä, Ania. Itse otin kaikki tarpeelliset kamat mukaan kuten namit, huivi ja kuonopanta. Siinä sit menin odottaa meidän sovittuun tapaamispaikkaan, lasten hiekkalaatikon vierelle. Ania sitten parin minuutin päästä soitti, että missä me ollaan ja sanoin, että me odotetaan koko ajan siinä hiekkalaatikon vieressä. Ania sanoi sitten, että hän myös odottaa hiekkalaatikon vieressä. Siinä sitten molemmat taidettiin hieman ihmetellä, mutta itse sitten hoksasin, että 400m päässä on vielä toinen hiekkalaatikko, joten itse sitten astelin sinne ja siellähän Ania odottelikin. Luna oli ihan onnessaan ja heilutteli häntäänsä. Autossa sitten odotteli meitä Anian poikaystävä. Me hypättiin sitten takapenkeille ja Luna oli oikein innoissaan, että hän pääsee taas autoajelulle. Siinä samalla hän myös alkoi tapapenkistä nuolemaan Anian poikaystävän kasvoja. Samalla myös Ania päätti ottaa pari selfietä Lunan kanssa ja todella kivoja niistä tulikin.


Paikalle saavuttua meitä vastaan olikin Sylwia ja Luna oli taas taivaassa, kun hän taas näki tutun kasvon. Siinä me sit mentiin kuntosalille ja siellä meitä vastaan olikin jo yksi toinen tuttava Paulina ja tietty Iza, sekä joku lapsi ja sen isä, joka omistaa sen kuntosalin + tietty amstaffimix Torka, joka odottaa pysyvää kotia. Itse hieman pelkäsin, että Torka voisi hyökätä Lunan kimppuun, koska Torkan tiedoissa lukee, että se ei oikeen hyvin tuu toimeen koirien kanssa ja eikä se kuntosalikaan ollut oikein mikään paras paikka tapaamiselle, koska taustalla soi musiikki ja olin ihmisiä. Luna sitten kiltisti lähestyi kaveria vasten ja minun ja muitten yllätykseksi Torka kääntyi sivuttain (mikä on hyvä merkki) ja myöhemmin ne alkoivat nuuskimaan ilman mitään kähinää. Itse en olisi Torkan nähtyä edes uskonut siihen, että se olisi ollut aggressiivinen muita koiria kohtaan. Siinä samalla itse sitten tervehdin Izan ja muitten kanssa.

Siinä me sitten hieman mietiskeltiin, et minkälaisia kuvia noista rakeista vois ottaa. Izalla oli todella paljon kivoja ideoita, joihin edes minä en olisi ikinä päätynyt. Alussa Luna oli todella hiljaa, mutta kun se haistoi Torkan namit ja oli sitä mieltä, että kaverilla on paljon herkullisimmat namit, niin sitten alkoi kauhee haukkuminen namin perään. Torka oli onneksi ihan rauhallinen, eikä välittäny tosta riiviöstä pätkääkään. Siinä sit Sylwia yritti rauhoittaa Lunaa, mutta namit olivat liian herkullisia. Onneksi parissa kohtaa Luna pysyi ehkä pari sekuntia hiljaa ja Iza sai ihan kivoja kuvia aikaan. Minusta kaikista onnistuneimmat kuvat olivat Torkasta, koska hän pysyi ainakin hiljaa verrattuna tohon valkoiseen sammakkoon.


Sen jälkeen, kun Iza otti pari kivaa Lunasta, niin hän alkoi sitten ottamaan taas Torkasta kuvia, jonka jälkeen me asetettiin koirat sitten oikeisiin paikkoihin ja sitten alettiin ottamaan yhteiskuvia. Torka pysyi todella nätisti ja hiljaa paikalla, mutta Luna taas alkoi haukkumaan ja välillä se jopa karkaili paikaltaan, mutta itse en olisi ikinä uskonut, että Iza olisi edes näin hyviä kuvia saanut, kuten tässä postauksessa. 

Yhteiskuvien jälkeen Iza jatkoi yksittäiskuvien ottoa renkailla ja köydellä. Torka laittoi todella nätisti pään renkaaseen, mutta Luna vain haukku tai katseli renkaan toiselta puolelta kameraan hieman. Siinä sit Iza halusi ottaa köysikuvan Lunasta, mutta Luna päätti sitten leikkiä köyden kanssa alussa ihan kiltisti, jonka jälkeen se alkoi repimään sitä, mutta käskystä se sitten päästi irti. Me mentiin hieman rauhoittamaan Lunaa sivummalle ja annettiin jopa sille vettä. Viimeiseksi me otettiin vielä pari yhteiskuvaa rakeista laatikkojen päällä.
Paluumatka meillä meni todella rauhallisesti Lunan kanssa, kun toinen nukku takapenkeissä kuin lätty. Enemmän kuvia Lunasta ja Torkasta löydätte TÄÄLTÄ.


minun lempikuva Lunasta



sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Ystävänpäivälenkki


Eilen päätin mennä kahden kaverin ja koirien kanssa lenkille. Halusin tehdä Seditille pienen ystävänpäiväyllätyksen ja kaverini Alicja otti sitten oman koiransa Tolan mukaan, koska Sedit tykkää todella paljon Tolasta, mutta meillä on yli 8 tuntia koulua, joten arkisin meillä ei ole oikeen aikaa lähtee yhteisille lenkeille pariksi tunniksi. Me tavattiin sitten mun talon alla ja siinä sit tuli mietittyä, et minne me voitais lähtee lenkkeileen, kun oli niin hieno päivä. Päätettiin sitten mennä wislalle, vaikka itse tiesinkin, että siellä tulee ihan varmasti olemaan paljon ihmisiä ja koiria.

Noin 15 minuutin päästä me oltiin jo perillä ja kuten arvelinkin, niin wisla oli täynnä ihmisiä. Onneksi ihmiset pysyttelivät tiellä ja me voitiin rauhassa kävellä ruohossa. Sedittiä en alussa oikeen viittinyt päästää irti ihan varmuuden vuoksi. Sedit heti aluksi sai kauheen hepulin ja se alkoi kierimään maassa, mutta Tolaa kiinnosti enemmän myyrien metsästäminen. Vasta myöhemmin päästin Seditin irti, kun ihmisiä alkoi olemaan vähemmän.


Itse aloin siinä välissä vähän heittelemään Seditille keppiä, kun kaverini opettelivat ottamaan kuvia minun kameralla, mutta ei siinä kestäny kuin pari minuuttia, kun kaverit valittivat, et se kamera on liian painava. No juu, ei se nyt mikään kevyt ole, joten siinä kestää hieman totuutella siihen painoon. Siinä välissä, kun itse vielä leikin Seditin kanssa kepillä, niin kaksi koiraa tulivat meitä kohten. Sedit katto ihmeissään, että onkohan joku hyökkäys kyseessä, kun kaksi koiraa lähestyy kahdesta suunnasta. Onneksi molemmat koirat olivat todella kilttejä, joten Seditin kanssa ei ollut mitään ongelmaa, vaikka vähän sillä kuitenkin oli niskakarvat pystyssä, mutta todella kiltisi se käyttäytyi.

Siinä me vielä sit pari tuntia lenkkeiltiin, jonka jälkeen aurinko alkoi jo laskemaan ja alkoi olla jo kylmempää. Sedit alkoi olemaan jo väsyny, joten me alettiin sitten jo palaamaan takaisin. Matkan varrella löysin pari kivaa paikkaa kuvattavaksi Sedittiä auringonlaskussa. Olen jo pitkään yrittäny ottaa Seditistä kuvaa auringonlaskussa, mutta itse ei aina ole jaksanu menemään ihan wislalle saakka. Seuraavat auringonlaskukuvat haluan ottaa yhdessä kivassa paikassa, jonne olen huomenna varmaan menossa, jos tulee olemaan hieno aurinkoinen ilma. Voin sanoa, että eilinen ystävänpäivä oli minulle ja Seditille kyllä parhain ystävänpäivä ikinä. Mitenkäs te vietitte koirienne kanssa ystävänpäivän?