Kaukana kaupungista osa 3

kaukana kaupungista osa 1
kaukana kaupungista osa 2

Kuudentena päivänä me lokoiltiin rauhassa. Me ei edes jaksettu mennä koirien kanssa aamulenkille, joten me päästettiin ne vaan ulos tekemään omiaan. Tiesin, että Sedit ei mihinkään karkaisi ja jos se jonkun perään menis, niin se tulis takas. Vasta illemmalla alkoi paistaa kiva aurinko ja otin kameran mukaan tontin taakse. Siellä sitten lokoilin hieman Seditin kanssa ja tein jotain outoja räpsyjä mun 18-55 millisellä peruslinssillä.

 Alkoi olla jo hieman kylmä, joten menin huoneeseen vaihtaa äkkiä vaatteet. Illalla pellolla oli kiva pieni sumu. Sedit alkoi kauheesti nuuskimaan koko peltoa, jonka jälkeen se sai jäljen. Kohteen kohdalla se pyöri ja alkoi haukkumaan. Itse pelästyin, että se on kyy, mutta kuulemma siinä tontin seudulla ei oo havaittu yhtäkään kyytä, mutta itse olen nähnyt monta ajettua kyytä tiellä. Itse panikoin, että se ois kyy, joten juoksin äkkiä kohteen luo, mutta onneksi se oli vain pieni siili. Olen silti ylpeä Seditistä, ettei se alkanu koskemaan sitä tassuilla tai millään, vaan oli hyvällä etäisyydellä ja antoi merkin, että siellä on jotain :)

Siinä me sitten koko ilta vietettiin kuvien ottamisen parissa, jonka jälkeen me palattiin, koska halusin nähdä CSI Miamin. Koirat oli ruokittu ja ne meni nukkumaan, joten me mentiin sitten Alicjan kanssa katsomaan CSIaita. Sen loputtua menin peseytymään ja palattuani huoneeseen sain melkein sydänkohtauksen...Nimittäin telkassa juuri siinä kohtaa, kun minä käännyin telkaa kohti, joku hakkasi kirveellä pään poikki ihmiseltä. Itse tykkään kauhuelokuvista, mutta toi tuli niin äkkiä, että ite pelästyin hieman :D

Seitsemäntenä päivänä eli viikko oli jo kulunut. Olin jo kaverin ja hurttien kanssa jaloilla jo seitsemältä, koska meidän piti mennä kauppaan ostaa leipää. Aamulla oli aika pilvinen sää, muttei satanut, joten ei me otettu kauppaan mukaan sateenvarjoa. Matkalla kaupaan......alkoi sataa...Me sitten äkkiä yritettiin löytää suojaa ja alettiin juosta kauppaa kohti. Tien varrella oli kuitenkin kirkko, jonka suojiin me juostiin. Siellä kirkon alla me istuttiin noin kymmenen minuuttia. Yht äkkiä Alicja sanoi "kato tuolla on peura!!". Mä itse katsoin tien suuntaan ja siellä menikin sitten iso saksanhirvi naaras. Koirat vaan katsoivat, eikä ne näyttänyt isompaa kiinnostusta.

Sateen jälkeen me jatkettiin matkaamme kauppaan. Kaupassa me ostettiin kaikki tarvittavat ja palattiin kotiin. Illalla oli oikein kunnon sumu pellolla, joten oli pakko tehdä pieniä muistokuvia Seditistä pellolla. Kuvauksien jälkeen Sedit nuuski ja itse näin vain pienen palan Sedittiä, mutta kutsutessa se tuli aina takaisin. Tolaa taas kiinnosti vain myyrien metsästäminen. Ei me oikeen muuta kivaa sinä päivänä taitu tehdä, mutta ison peuran näkeminen oli kivaa piristystä, vaikka silloin mulla ei ollutkaan kameraa mukana, harmi.

löydä koira

Kahdeksantena päivänä olikin jo aurinkoista ja Sedit vietti aamun parvekkeella. Itse menin katsomaan, että miten se siellä parvekkeella voi ja koskin sitä. Herranjestas kuinka kuuma se oli. Mä jo luulin, että se kohta saa lämpöhalvauksen, mutta Sedit ei edes läähättänyt. Me alettiin Alicjan kanssa syömään aamupalaa. Koirat heti tulivat meidän luo. Aamupalan jälkeen koirat olivat pienellä aamulenkillä, mutta muuten ne koko päivän löhöilivät ulkona.

 Illalla oli niin lämmintä, että me mentiin parvekkeelle katsomaan tähdenlentoja. Melkein koko ajan näin tähdenlentoja. Jotkut olivat semmosia pitkiä ja toiset lyhyitä. Itselläni oli huoneessa valo päällä ja parveke auki, joten iltalöhöilyn jälkeen huomasinkin, että mun huone on joku ihmeen ötökkäviidakko. Joka puolella oli yöperhosia ja kaikenmaailman ötököitä. Sinnä mä sit tunnin ajan metsästin niitä ja heitin ulos, mutta silti suuri osa niistä jäi, mutta aamulla ne kaikki menivät sitten parvekkeen kautta ulos. Koko yön ja aamun kuitenkin iso syreenikiitäjä päätti nukkua mun vierellä koko yön. Se ei yrittänyt minnekkään karvaikka ja pysyi hyvin mun käsissä. Aamulla sitten päätin ottaa tilaisuuden haltuun ja otin pari kuvaa siitä syreenikiitäjästä ja pistin sen jopa Seditin tassulle ja voin sanoa, että Seditin tassu ja syreenikiitäjä näyttävät hienolta yhdessä. Mitäs mieltä te olette?

Koiratarhan adoptointitapahtuma

Sunnuntaina Krakovan koiratarhassa oli yksi tapahtuma, jossa näytettiin erilaisia koiria adoptoitavaksi, samoin Hittdog esitti pari tokonäytöstä + tuttavani oli siellä myymässä herkullisia herkkuja koirille. Itse halusin mennä sinne sen takia, että me voitais mainostaa hieman Lunaa. Jo lauantai iltana latasin kameran kaksi akkua täyteen, koska jos toisesta loppuis akku, niin ois sitten toinen varana. Itse en oo ollut ikinä Puolan koiratarhassa, koska oon pelänny sitä, et en ois psyykkisesti kestäny sitä, kun näen monta sataa koiraa häkeissä ja niitten surulliset ilmeet, mutta tänään sitten päätin, että menen katsomaan sinne niitä kodittomia koiria.

Aamulla heräsin jo seitsemän aikaa ja aloin pakkaamaan kaikki tarpeelliset tavarat reppuun. Soitin vielä kaverille (kellä on myös amstaffi sijaiskodissa, mutta jo pysyvästi) ja pyysin, että voisiko hän ottaa Lunalle yhden pannan, jossa lukee "szukam domu" eli " etsin kotia" ja kysyin myös häneltä, että voitaisko me ottaa se panta lainaks niin kauan, kunnes Luna ei löydä pysyvää kotia. Onneksi hän sitten suostui :) Kymmenen maissa me lähdettiin jo hurttien kanssa ulos odottamaan raitiovaunua ja ehdittiin just ja just  paikalle. Siinä me sit 15 minuuttia ajeltiin, jonka jälkeen me mentiin bussilla sitten jo paikan päälle. Me oltiin paikalla tasan 11:00, joten koko tapahtuma alkoi vasta.

kaverin rescueamstaffi

Ensimmäisenä mä menin ostaa todella kivan paidan, jonka jälkeen menin  juttelemaan kavereitten kanssa. Sedit käyttäytyi koko tapahtuman aikana todella mallikkaasti, eikä sen kanssa ollut mitään ongelmaa muitten koirien kanssa. Itse kyllä alussa hieman pelkäsin ottaa Sedit mukaan, koska se ois voinu luulla, että me viedään se takas koiratarhaan, mutta se luottaa jo niin paljon muhun, että se ei ollu yhtään stressaantunu :) Luna myös käyttäytyi kivasti, mutta sitä enemmän kiinnosti ihmisten rapsutukset, kuin koirat.

Alussa katsomon edessä näytettiin paljon koiria adoptoitavaksi ja sen jälkeen oli hieman vapaata aikaa. Pari ihmistä jutteli äidin kannsa Lunasta, että he olisivat kiinnostuneita Lunasta, joten kahdelle parille tuli annettua phelinnumero, mutta kukaan ei ole vielä soittanu, mutta antaa nytten ihmisten hieman miettiä, koska amstaffi ei sovi ihan jokaiselle ihmiselle, vaikka Luna onkin ongelmaton koira.

Itse myös juttelin äidin kanssa sen koiratarhan puheenjohtajan kanssa (jonka äiti tuntee hyvin) siitä, että voisinko mä tehdä siellä koiratarhassa vapaaehtoistyötä esim. puuhastella koirien ja kissojen kanssa, taluttaa koiria ja siivota niiden häkkejä. Vaikka ikäraja olikin 16, niin minulle annettiin lupa. Täytin kaikki tarvittavat paperit, mutta maanantaina mun pitäisi vielä viedä oma kuva sinne, niin ne voivat vasta silloin tehdä mulle ID-kortin. Kesäkuussa mulla ois sitten koulutus, jonka jälkeen vasta voin tehdä siellä työtä. Sais tää aika mennä nopeammin :D

Myöhemmin, kun kaikki koirat oli esitetty, niin Hitt Dog tuli näyttämään pari tokonäytöstä omilla rescue ja ei rescuekoirilla. Itse ihastuin täysin yhteen valkoiseenpaimenkoiraan. Sillä oli niin ihana runko, turkki ja ne liikkeet olivat ihanan elegantit. Itse näytöksen lopussa päätin mennä katsomaan ulkotarhoissa olevia koiria ja jätin Seditin aitaan kiinni siksi aikaa. Itselläni oli tarkoitus ottaa seuraavaksi koiraksi kasvattajalta otettu koira, mutt koiratarhassa käynti sitten muutti suunnitelmani.

Kun näin jo heti ensimmäisen koiran, niin mun teki jo ottaa se kotiin, mutta meillä on Luna, jonka pitää ensimmäisenä löytää koti, joten vasta sitten voidaan alkaa mietiskelemään sen toisen koiran hankintaan. Niitten koirien ilmeet oli niin surullisia, että jokainen teistä varmaan olisi jo heti ottanu jonkun koiran sieltä. Siellä koiratarhalla oli kyllä niin paljon eri rotuisia ja seropeja, että jokainen olisi varmasti löytäny sieltä sopivan koiran itselleen. Itse ihastuin täysin yhteen huskyyn, mutta mulla ei oo tilaa ja aikaa huskylle, joten semmonen ei ois voinu tulla meillä. Myöhemmin menin katsomaan vähän pienempiä koiria ja siellä mun sydänmen valloitti ihana bluemerle koira ja pari muuta koiraa.

Karmeinta oli se, että huomasin niistä koirista, että ne olivat jo heti valmiita lähtemään mun mukaan. Jos mulla ois varaa ja tilaa, niin varmaan ne kaikki ois tullu mun mukana kotiin. Olin siellä koiratarhassa katsomassa niitä koiria ehkä puolisentuntia, mutta kyyneleet alkoivat jo valua mun silmistä, joten lähdin pois. Toivottavasti sen koulutuksen jälkeen pääsen hoitamaan niitä ihania elukoita siellä :)

Rodun suosio tulee olemaan rodun kirous

Pahin juttu mikä voi tapahtua kyseiselle koirarodulle, niin on sen suosio. Yleensä kyseisen rodun suosion aiheuttavat kuuluista elokuvat ja tarinat, missä esiintyi koira. 19-luvulla televisioon ilmestyi elokuva nimeltä "Lassie", jonka jälkeen Amerikassa parin vuoden kuluttua oli 40% enemmän pitkäkarvaisia collieita. Sama juttu oli "101 dalmatialaista", "Beethoven", "Marely and Me" jälkeen. Yleensä tämmöiset rotujen suosiot ovat oiva tilaisuus pentutehtailijoille, koska jotkut ihmiset eivät yhtään välittäneet siitä, mistä he sen koiran ostavat, vaan tärkeintä oli se, että oli pakko omistaa se kyseinen rotu, joka jossain elokuvassa esiintyi.

Pari vuotta sitten oli kauhea suosio erilaisiin suojelukoiriin, kuten dobermanni, amstaffi, pitti, rotikka. Kukaan kuitenkaan ei välittäny kyseisten rotujen tarpeista ja luonteista. Valitettavasti ihmiset kyseisten rotujen ostaessa eivät yhtään pärjänneet kyseisen rodun kanssa ja tästä se koko "tappajakoira" homma alkoi, että kyseisiä rotuja pidetään nykyaikoina agressiivisina tappajakoirina, vaikka vika ei ollut koirassa, vaan siellä toisella puolella hihnaa, eli ihmisessä. Jokaiselle ihmiselle amstaffi tai rotikka ei ole se oikea koira, mutta silloin jokaisen piti semmoinen omistaa. Tänä päivinä vieläkin ihmiset ovat sitä mieltä, että nämä kyseiset rodut ovat "tappajakoiria", vaikka oikeissa käsissä ne ovat täydellisiä. Ne ihmiset jotka eivät pärjänneet myöhemmin kyseisen rodun kanssa, niin joko koira meni nukutukseen tai sitten koiratarhaan, missä amstaffeja, dobbereita ja rotikoita on edelleen paljon.

Vuodesta toiseen pienten koirien suosio on noussut valtavasti. Kyseinen suosio on tullut taas Amerikkalaisilta julkkiksilta (esim. chihuahua Tinkerbell Paris Hilton). Valitettavasti monet koiranomistajat unohtavat, että ne ei oo jotain uusia kuuluisia gadgetteja hyllyn päällä ja pitävät niitä tavaroina. Esimerkkinä voi olla Yorkshirenterrieri, jotka ovat tavallisia terriereitä, eli haukkuvat paljon, ovat pirteitä ja joskus röyhkeitä. Haluttuasi voit muuttaa kyseisen koiran temperamentin, viemälle kyseisen koiran jo pentuna koulutettavaksi, mutta näkikö kukaan teistä ikinä yorkkia koirakoulussa tai muutenkaan koulutettavana? En tarkoita suinkaan tässä, että jokainen yorkki olisi ärsyttävä ja haukkuva pikkukoira, koska varmasti jotkut ihmiset osaavat ja haluavat kouluttaa oman yorkkinsa parempaan suuntaan. Monta kertaa olen törmännyt ihmisiin, jotka sanovat, että yorkit ovat hirveitä rääkyviä eläimiä, mutta tässäkin tapauksessa on sääntö, mikä on jokaisen rodun kohdalla: "Se ei ole koiran vika, vaan ihmisen, että hänen ei ole koulutettu ja tekee mitä haluaa".

Yhä enemmän bordercollieita omistavia ihmisistä valittavat kyseisen rodun isosta suosiosta ja todella isoista bordercollieitten kasvattajien noususta, joka on myös yksi syy erilaisten koiraharrastuksien suosiosta ja noususta. Kyseisen suosion varmasti aloitti Patrycja Kowalczyk, kuka hänen oman koiransa Zoen kanssa ovat kuuluisa internetissä. Valitettavasti myös bordercollie, joka on muka helppo koulutettavaksi ei sovi ihan jokaiselle ihmisille, nimittäin kyseinen rotu on todella energinen ja se energia pitää purkaa parin tunnin lenkeillä, juoksemisella ja erilaisilla harrastuksilla, kuten esimerkiksi agility. Toivottavasti kuitenkin ihmiset, jotka haluavat ostaa kyseisen rodun ostaisivat sen koiran hyvältä kasvattajalta ja jaksaisivat kouluttaa sitä, eivätkä ostaisi sitä kyseistä rotua vain siksi, että se on suosiossa vain jonkun yhden ihmisen takia.

Eniten suosioissa olevissa roduissa alkaa esiintyä enemmän perinnöllisiä sairauksia. Sen takia, että labradorinnoutajat ovat yleensä suosiossa, niin yhä enemmän kyseisessä rodussa tullaan tapaamaan agressiivisiin yksilöihin. Taas sakemanneilla esiintyy enemmän psyykkisiä ja fyysisiä ongelmia, kuten pelko, herkkyys tai lonkkanivelien dysplasia. Ranskanbulldoggeja on yhä enemmän myös ihmisten kodeissa (ainaskin Puolassa) ja niillä taas enemmän esiintyy erilaisia allergioita, ongelmia ruuansulatuskanavien kanssa ja selän kanssa.

Silloin, kun taas rodun suosio on loppunut, niin jottenkin koirien kohtalo on hyvin ikävä, koiratarhat ovat täynnä amstaffeja, yorkkeja, cocker spanieleita. Vuonna 2012 chihuahua olivat niin suosiossa, että yli 30% Kalifornian koiratarhoissa olivista koirista olivat chihuahua. Joten älkää ihmiset ostako sitä tiettyä rotua vain siksi, että se on suosiossa.

Yhtenä päivänä sataa lunta, toisena päivänä se on taas maassa

kuva syksyn lopulta

Perjantai aamulla heräsin sängystä ulos ja katsoin pihalle. Ulkona satoi lunta ja päätin, että nytten olisi oiva tilaisuus ottaa Seditistä kuvia, missä sataa lunta, eikä lunta ole vielä maassa. Itse en ole tainnu kuvata Sedittä kuukauteen, koska kuvausintoni oli jo kaivautumassa jo maan alle, mutta onneksi lumi pelasti kaiken.

Ensimmäisenä vein Lunan ulos ja yritin ottaa tytöstä kuvia. Luna ei yhtään halunnu seisoa paikalla ja poseerata kameraan, joten kuvista tuli ihan siedättäviä. Kuvien jälkeen heitin Lunalle hetken frisbeetä, että se sais purkaa energiansa, jonka se oli keränny unien aikana. Siinä sit Luna puolisen tuntia hyppi frisbeen perässä, jonka jälkeen menin kotiin hakemaan Sedittiä ulos. Poika oli oikein innoissaan, että taas ulkona sataa lunta, mutta minä olin vähemmän innoissani, koska oli -2 astetta kylmää. Ja ainut asia, jota inhoan, niin on pakkanen.

                                                                         

Itse löysin todella mieluisan paikan kuvien ottamiseen, missä ihanasti lumi satoi kameran eteen. Siinä sitten vielä etsiskelin hieman paikkaa, mihin voisin Seditin asettaa ja kyllä se paikka nopeasti löytyi. Siitä vaan sitten otin namit esille ja lähdin asettelemaan Sedittiä linssin eteen poronsarvien kanssa. Alussa Sedit oli ihmeissään, et mitä helisevää sille pistetään päähän ja kuvissa se näytti ihan pelkäävältä koiralta, mutta onneks se on jo pari kertaa noita sarvia kantanut päässään, joten ei se niitä yrittäny heittää päästä pois. Silloin vasta, kun namin otin esiin taskusta, niin silloin se kunnon söpöstely alkoi ja sain kyllä niin hienoja kuvia, että mun kuvausinto on taas palannut. 

Siinä Sedit sit söpöstely sarvien kanssa pari minuuttiam, jonka jälkeen se oli sitä mieltä, että nyt niitä kuvia on jo ihan riittävästi, joten on aika mennä jo sille kunnon lenkille. Siinä sitten pikku hiljaa aloin laittamaan kameraa laukkuun ja sarvet kainalon alle. Odotin kyllä niin paljon, että lunta tulisi maahan vain siksi, että saisin Seditistä lumikuvia, koska muuten minun mielestä se lumi sais kadota jo maasta.

                                                                                               

Lauantai aamuna minä sitten heräsin ja toivoin, että lunta olisi edes vähän maassa. Riitti jo, että aukasin silmät ja näin edessäni ikkunan, jonka ulkopuolella näin kattoja, jotka olivat lumessa. Siitä jo tiesin, että myös maassa on sitä lunta, joten lähdin jo yhdeksän maissa ensin taas viemään Lunaa ulos, jonka jälkeen menin kotiin ja otin taas Seditin, kameran, namit ja sarvet mukaan :D Sedit taas katto mua taas ilmeellä " taasko mä joudun söpöstelemään sarvien kanssa linssin edessä ". Mutta olihan mun pakko saada lumikuvia pikku Petterin pojasta.Siinä sitten me mentiin samaan paikkaan ottaa kuvia ja kyllä niistä ihan kivoja tuli, vaikka Sedit ei halunnu istua kylmässä lumessa.

Haluaisin toivottaa vielä tähän lopuksi kaikille ihmisille onnellista ja turvallista uuttavuotta! Blogi menee ens vuoden alussa remonttiin, joten älkää ihmetelkö, jos blogi tulee olemaan pari päivää salainen. Oon jo kuukaus sitten halunnu tehdä talvisen ulkoasun, mutta valitettavasti itseltäni puuttui niitä talvisia kuvia, mutta kun nytten niitä on, niin blogi piakkoin tulee kokemaan uuden remontin.

Luukku 17: Seditistä malliksi vol.2 ?

Seditistä malliksi vol.1 ?

©Kasia Kalicka

©Kasia Kalicka

©Kasia Kalicka

Me sitten siinä puistossa otettiin noita kuvia Seditisä lehdissä varmaan kokonaisen tunnin. Seditillä pää alkoi jo jokaisen kuvan ottamisessa kääntyä toiseen suuntaan, mutta herkut olivat apuna, vaikka joissain kuvissa Sedit näytti todella hyvältä kuvassa, kun sillä oli katse kääntynyt toiseen suuntaan. Mutta ei jokaiseen kuvaan aina sovi se, että koira katsoo suoraan kameraan. Muutenhan kuvien katselu, jossa jokaisessa kuvassa koira katsoo suoraan kameraan ois aika tylsää minun mielestä.

Lehtikuvien jälkeen Kasia ehdotti, että hän voisi tehdä minusta ja Seditistä yhteiskuvia. Itse suostuin, koska mulla ei oo oikeen yhtään hyvää kuvaa Seditistä ja minusta, jossa molemmat poseeraisivat joten kuten. Yhteiskuvissa, Seditillä oli ihan jokaisessa kuvassa pää kääntynyt toiseen suuntaan, mutta ylpeä ilme pelasti kaiken. Jos joku haluaa nähdä yhteiskuvan meistä, niin tässä on linkki kuvaan. Minusta tuossa kuvassa Sedit näyttää paljon paremmalta kuin minä, mutta en mää osaa yhtään poseerata kuviin.

©Kasia Kalicka

©Kasia Kalicka

©Kasia Kalicka

©Kasia Kalicka

©Kasia Kalicka

 Yhteiskuvien jälkeen halusin vielä, että Kasia tekis sellaisen kuvan Seditistä, missä se antais mulle tassua. Tassukuvat onnistuivat todella hyvin, etenkin bokeh yhdessä kuvassa oli aivan täydellinen. Olen myös miettiny, et yhdestä kuvasta voisin tehdä jopa kangastaulun, mutta ehkä vasta sitten, kun me muutetaan toiseen asuntoon. Oon myös miettiny sitä, että voisin tehdä Dragonista(edesmennyt dobberi), Korasta(edesmennyt vinttari), edesmenneistä rotista ja Seditistä semmoisen taulukokoelman sängyn yläpuolelle, mutta katsotaan nyt......jatkoa tulossa pian....

©Kasia Kalicka

ei ne kuvat aina oo täydellisiä ©Kasia Kalicka

©Kasia Kalicka

©Kasia Kalicka

©Kasia Kalicka