Näytetään tekstit, joissa on tunniste Dragon. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Dragon. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Koirakuvahaaste

Paikka ja hyppy päätti järjestää pienen kuvakisahaasteen jokaiselle bloggaajalle, joten mekin osallistuttiin tähän.

Ideana on siis laittaa kymmenen kuvaa, jotka koskevat alla olevia aiheita:

1. Harrastus
2. Ilo
3. Luottamus
4. Koirakaveri
5. Taide
6. Vauhti
7. Ihminen
8. Mustavalkoinen
9. Hauskuus
10. Lelu

Harrastuts
Ilo
Luottamus
Koirakaveri
Taide
Vauhti
Ihminen
Mustavalkoinen
Hauksuus
Lelu

perjantai 25. heinäkuuta 2014

Vastaukset

Kysymyksiä tuli nyt jonkun verran ja itse olen päässyt kotio leiriltä, joten voin alkaa taas tämän bloggaamisen :)

Kuinka kauan olet ollut Puolassa ja aiotko tulla takaisin Suomeen?
vuoden ja ehkä joskus sitten muutan takas, mutta lomalle ainaskin tulen.

Koska aiot ottaa seuraavan koiran ja millainen se olisi?

Jos meille koira tulee, niin sit vasta, kun muutetaan rivitaloon. Itse olen vähän miettiny seropia, dobermannia tai bordercolliee.

Millainen Sedit on luonteeltaan?

uskollinen, hassu ja kiltti.

Minä vuonna olet syntynyt?

2000

Harrastatko muuta kuin koiria ja valokuvausta?

piirtämistä.

Millainen on lapsuuden perheesi?

äiskä, iskä, mummo, pappa, sisko.

TOP 10 koirarodut?

dobermanni, bordercollie, australianpaimenkoira, pitbull, greyhound, cane corso, rottweiler, rhodesiankoira, labradorinnoutaja ja beauceron

Mitkä ovat 10 koirarotua, joita inhoat?

englanninbulldoggi, ranskanbulldoggi, cavalieri, shar pei , yorkshirenterrieri, beagle, mopsi, tiibetinmastiffi, afgaaninvinttikoira, chihuahua, koska joittenkin koirien ulkonäkö ei oikeen miellytä minua samoin terveystilanne.

Millon tuut viimeistään Suomeen?
lomalle sitten, kun ollaan uus asunto hankittu

Aijotko ottaa seuraavaksi koiran? Millaisen?

Koiran tai fretin, katsoo nyt miten asiat menee. yllä kerroin, että olen harkinnu bortsua tai rescue seropia

Ootko harkinnu kissaa?
Oon mää sitäkin harkinnu, mutta tuskin mä kissaa tuun ottamaan vielä moneen vuoteen.

Tai entäs niitä rottia? remember? ;)

Rottia en enään hanki, koska ne elävät sen verran vähän, että en vain enään halua rottia lisää. Sen verran oon kitunut itse, kun omat neljä rottaa kuolivat kahden vuoden iässä.

MIksi asutte Puolassa?
Perheasioiden takia.

Miten hyvin puhut puolaa?
Mainiosti, koska olen puoliksi puolalainen ja puoliksi suomalainen.

Oletko koskaan pelännyt mitään koiraa?
En :D

Mikä on hienoin/mukavin muistosi, johon liittyy koira?
Ehkä se, et tipuin joskus Dragonin kanssa yhdessä järveen .

Oletko käynyt oopperassa?
pari kertaa, kun olin pieni.

Jos saisit kolme varmasti toteutuvaa toivetta, mitä toivoisit? (ja lisätoiveita ei sitten saa toivoa! ;))
Ison talon ison pihan kanssa, 500 000 miljoonaa ja sitä, että perhe pysyis aina terveenä.

Vihaatko ketään tai mitään?
parii tyyppii koulussa ja liian isoja helteitä

Ketä halasit viimeksi?
Jos koiraa ja äiskää ei lasketa, niin kaveria :D

Miksi halusit ottaa aikuisena koiran?
En ole vielä aikuinen, mutta halusin jonkun eläimen, jonka kanssa voin lenkkeillä, viettää aikaa ja sellasta.

Oliko Seditin kouluttaminen vaikeaa?
Alussa se oli vähän hankalaa, mutta onneksi Sedit on nopea oppimaan, joten ei siinä kouluttamisessa kauaa menny.

Onko jompikumpi vanhemmistasi puolalainen, vai millä perusteella olet kaksi kielinen?
äiskä puolalainen ja isä suomalainen

Kumman kielen opit aiemmin?
Molempia kieliä aloin puhumaan jo pienestä pitäen.

Vaikein opettamasi temppu Seditille?
luoksetulo



lauantai 3. toukokuuta 2014

Seuraavan haasteen vastaukset

Saatiin jälleen kerran uusi haaste.Haasteen antoi Tassumaailma
  1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
  2. Pitää täydentää 11 haastajan aloittamaa lausetta.
  3. Haastetun pitää keksiä 11 lauseen alkua uusille haastetuille.
  4. Sitten tulee valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
  5. Sinun tulee kertoa kenet olet haastanut.
11 lausetta jatkettavana:
  1. Jos saisin asua missä tahansa se ois..maalla.
  2. Jos voittaisin miljoonan..harkitsisin tarkkaan mihin sen käyttäisin.
  3. Mielestäni nykyinen koirajalostus näyttää..ihan hyvältä, joittenkin rotujen kohdalla.
  4. Kolme jännittävintä muistoani..oli se kun Dragon ja Marley tapasivat ensimmäisen kerran, matkustaminen vuorille ja se kun tapasin maailman parhaan ihmisen Suomessa.
  5. Kolme parhainta muistoani..yllä mainitsin ne jo
  6. Ensimmäinen kuvani kameralla..en muista, mutta pistetään nyt ensimmäinen minun mielestä onnistunein kuva puolijärkkärillä on tämä tai tämä
  7. Kello on..14.25
  8. Puhelimeni on..samsung
  9. Käyn mielelläni..metsässä
  10. Matkustaisin..mielelläni Amerikkaan
  11. Lomalla..haluan käydä mahdollisimman monessa paikassa

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Dobermanni ensimmäiseksi koiraksi vai ei?

 Miksi päädyin juuri dobermanniin? Alussa vielä kun meillä oli englanninvinttikoira, niin mietittiin et voitais hankkia sille kaveri.Itse kävin läpi melkein kaikki kodittomien koirien sivut ja yhdellä sivulla huomasin kivan pienen russelin.Soitettiin sitten sen russelin hoitajalle ja kysyttiin et onko se vielä vapaana.Hoitaja sitten sanoi että se on jo adoptoitu.Jatkoin etsintää ja parin viikon päästä äiti löysi kivan dobberin, joka etsi kiireesti kotia.Itse en siitä koirasta ollut kiinnostunut niin paljoa, mutta äiti sitten sano et menisin mummolle yhdeksi yöksi.

Menin sitten mummolleni yöksi ja seuraavana iltana äiti soitti ja sano et tulisin ulos.Tulin sitten ulos ja huomasin ison, mustan koiran äidin vierellä.Rakastui heti ensi kosketuksella Dragoniin ja sanoin et se on maailman ihanin koira, vaikka itse pari päivää aikasemmin olin sanonut et se on kauheen näköinen koira.Mummoni tuli kauhuissaan ulos ja sanoi etten lähestyisi Dragonia kohti, koska se on tappajakoira ja dobermannit ovat tappaneet ihmisiä ja koiria.Itse en yhtään välittäny mummon sanoista.Parin vuoden päästä olin jo kokonaan rakastunut koko rotuun.

Dragonin poismenon jälkeen olin todella surullinen ja itkin päivät pitkät.Silloin kun alettiin katsoa seuraavaa koiraa, niin rotuvalintoina oli pitti, bordercollie ja dobberi.Pitti ja bordercollie olivat jo saaneet hyvän kodin, mutta äiti taas löysi kivan dobberin, joka kaipaili pikaisesti hyvää kotia.Näyttää siltä, että meidän perheessä tulee aina olemaan dobberi :D Tähän asti en ole yhtään katunu sitä, et me adoptoitiin Sedit.Sedit on ollut kyllä huippu koira, kuten Dragonkin.
minä ja Sedit vuonna 2014
Minä ja Dragon vuonna 2009




Sopiiko dobermanni ensimmäiseksi koiraksi? Se on ihan oma päätös ottaako joku dobermannin ensimmäiseksi koiraksi vai ei, mutta kannattaa muistaa että dobermanni ei ole sohvaperuna ja koulutus olisi parhainta aloittaa dobermannin pentuiässä, eikä antaa tehdä sen mitä se itse haluaa tehdä pentuna, koska aikuisena voi tulla todella isoja ongelmia koiran kanssa.Jos taas päädyt adoptoimaan dobermannin, eikä sinulla ikinä ole ollut koiraa, niin suosittelen ihan turvallisuuden vuoksi ostamaan tai adoptoimaan jonkun helpomman rodun.Harmi vaan et on niitä tapauksia, missä ihmiset ovat ottaneet dobermaniin ensimmäiseksi koiraksi ja aikuisena sitten lopettavat koiran tai heittävät ulos, koska se koira hyökkää ihmisten kimppuun tai omistajansa kimppuun.Ei se ole koiran vika et se on agressiivinen ja hyökkää ihmisten tai koirien kimppuun, vaan se on itse omistajan vika joka ei ole jaksanut kouluttaa koiraansa.

Onko dobermanni hyvä harrastuskoira? Minun mielestä dobermanni sopii todella hyvin jokaiseen harrastukseen, paitsi paimennukseen.Dobermannit ovat todella älykkäitä koiria, joten ne oppivat todella nopeasti, mutta kannattaa myös muistaa että ne osaavat olla myös todella itsepäisiä.Mitä itse olen kuullut, niin dobermannit ovat koirahiihdossa täydellisiä.Itse olen myös kokeillut joskus Dragonin kanssa koirahiihtoa ja kyllä se siinä oli todella hyvä.Dobermannit ovat myös loistavia suojelu, toko -ja agilitykoiria.Agissa dobermannit osaavat olla nopeita ja suorittavat nopeasti esteet, mutta ainoa este missä ne ovat hitaampia, niin ovat kepit.Kepeissä sen takia dobermanneilla on enemmän ongelmia, koska niitten selkä ei taivu niin hyvin kuten paimenkoirilla.

Onko dobermanni hyvä perhekoira? Jos dobermanni on kasvatettu ja koulutettu oikein, niin silloin se sopii todella hyvin lapsiperheeseen.Minun mielestä dobermanni on maailman paras perhekoira, vaikka ihmiset jotkut ihmiset sanovatkin että ne on huonoja perhekoiria.Suurin osa dobermanneista näyttävät isoilta "tappajakoirilta", mutta oikein dobberi on sisältään iso nallekarhu, jolla on suuri lempeä sydän.Se on kyllä todella surullista että dobermanni leimataan agressiiviseksi ja huonoksi perhekoiraksi, vain sen takia että joku oli kasvattanut huonosti oman dobermanninsa, jonka jälkeen se koira tappoi jonkun tytön.Se johtuu ihan itse ihmisestä tuleeko siitä koirasta nallekarhu tai "tappajakoira".Tämä asia koskee ihan joka koirarotua tän maan päällä.
Jos on jotain kysyttävää dobermannista, niin tule vain rohkeasti kysäsemään.

lauantai 14. joulukuuta 2013

Luukku 14: Dragonin kesä 2013

Mitä Dragon teki kesällä.....


purin luuta

olin uimassa

nuikuin



join joesta
kävin rannoilla
olin posettamassa kaverin kaa

olin automatkoilla


juoksin

kävin soramontuilla

otin rennosti

olin vuorilla
tapailin uusia kavereita
tutuistuin uusiin outuihin eläimiin

perjantai 15. marraskuuta 2013

Jaksoit pinnistää, mutta kasvain vei voiton

4.11.2013 Dragon oli eläinlääkärissä vain pienellä visitillä, mutta se kesti aamusta iltaan.Illalla Dragonille tehtiin usg kuvaukset ja itse luulin et koko juttu oli unta.Nimittäin Dragonilla oli keuhkojen lisäksi mahalaukussa vettä ja samoin huomattiin usg kuvissa että siellä oli mustia täpliä ja ne olivat kasvaimia.Valitettavasti Deetä ei voitu pelastaa, koska jos siltä leikattaisiin ne kaikki kasvaimet niin koko koira menis säpäleiks.Dragonilla oli keuhkoissa ja mahalaukussa kasvaimia ja samoin yksi hyvin hyvin lähellä sydäntä ja samoin oli niitä muita kasvaimia, jotka pysty tuntemaan silloinkin kun Dragonii koskettiin.Olihan se todella vaikea antaa Dragonin nousta koirien taivaaseen, mutta nytten ainaskin se ei kärsi.Pahinta oli se että olin Dragonin vierellä silloin kun se sai nukutuspiikkejä.Sen hengitys alkoi koko ajan olla hitaampi siihen kohtaan kun se ei enään hengittäny.Onneksi nytten saa muitten pois menneitten kavereitten kanssa riehua ja Dee saa nytten vihdoin taas kiusia koraa.Voi olla vielä että pistän niitä Dragonin kuvia tänne blogiin, joita en ole täällä ikinä julkaissu.
Marley ja Dragon ja muita koiria


Dragon ja Kora





Minä ja Dee joskus neljä vuotta sitte

Dragon ja Marley
Toivon mukaan lähipäivinä meidän taloon tulee uusi perheenjäsen, mutta en ala siitä nytten sen kummemmin vielä puhua.

lauantai 9. marraskuuta 2013

Toivepostaus:Dragonin ruoka

Toivepostauksen voittaja on siis löytynyt!Alussa kaikilla kolmella vaihdoehdolla oli saman verran ääniä, mutta sen jälkeen kaikki meni toisinpäin.

Dragon sai  kuivanappuloista vain lukullusta ja Britin adulttia, koska niissä ei ole vehnää ja niissä on melkein pelkkää lihaa, eikä mitään perunoita, maissia, valkoista riisiä tai vehnää.Herkkunappuloina Dragon sai Purizonia ja myös lukullusta.Dee on saanut aina melkein aamulla ja illalla ruoan.Aamulla vähemmän ja illalla enemmän, mutta aina ennen ruokaa Dee on viety ulos melkein tunniks, ettei heti ruoan jälkeen pitäisi mennä lenkille.Lenkin jälkeen Dragon on saanu levätä noin tunnin, jos ei pitempääkin ja sitten vasta se on saanu odottamansa ruoan.Dragon sai yleensä aamulla nappuloita ja purkkiruokaa, jotka sekoitettiin keskenään, ilman nappuloitten turvotusta.Illalla taas nappulat turvotettiin.Itse olin kokeillu turvottaa nappulat illalla ja aamulla, mutta silloin Dragonilta tuli vetelää kakkaa, joten aloin antamaan sille turvotettuja nappuloita vain illalla, eikä siitä lähtien ole tullu melkein yhtään vetelää kakkaa.Dragon sai ruokaan  myös purkkiruokia.Purkkiruoista Dee sai Lukullusta(taas), Roccoo, Gran Carnoo ja kerran viikossa Cosmaa.Se ei siis saanu niitä kaikkia purkkiruokia kerrallaan.


Haluaisin myös vähän puhua halppis kuivanappuloista ja sitten niistä kalliimmista.Itse en ole niinkään halppisruokia vastaan, mutta Dee ei ole melkein yhtään saanu halppisruokaa, koska melkein kaikissa halppisruoissa on sitä vehnää ja Dragon oli vehnälle allerginen.Joskus kyllä olen nähnyt jotain halppisruokia missä ei ole sitä vehnää ja perunaa ja olen joskus ostanu sitä.Mutta sehän ei suinkaan tarkoita sitä  että ne kalliimmat ruoat olisivat niitä super-ruokia.Dragon on itse saanu niitä kalliimpia ruokia, koska joissain on oikeesti sitä lihaa paljon, eikä yhtään vehnää ja perunaa.Mutta onhan niitäkin kalliita ruokia, missä on hyvin vähän lihaa ja melkein koko nappulat täytetty perunalla, maissilla ja vehnällä.Tuntuu vain että jotkut ihmiset eivät ymmärrä sitä että koirat eivät sulata maissia.Olen itse kerran antanut Dragonilla vähän maissia ja olen huomannut sen kakassa että se ei sulattanu yhtään niitä.Joten minusta halppis- ja kallisruoissa on niitä plussia ja miinuksia.


                                                                                                                                                                     Näin minä tein iltaruoan Dragonille!
1.Iso kahvikupillinen nappuloita ruokakuppiin
2.Nappuloitten sekaan keitettyä vettä, missä ruoka turpoaa noin 30-45 minuuttia.
3.Kun nappulat ovat turvonneet niin sekaan pistän vähän yli puolet isosta purkkiruoasta
4.Sen jälkeen sekaan menee yksi tai kaksi keskikokoista porkkanaa ja vähän parsaa
5.Pistän sekaan vähän vielä vettä
6.Sen jälkeen sekaan menee noin puolet isosta viilipurkista ja yksi keskikokoinen pala raejuustoa
7.Alan käsillä sekoittamaan ruokaa ja siihen sekaan menee vitamiineja
8.Lopuksi annan Dragonilla syödä rauhassa
9.Sitten kun Dee on syöny ruokansa, niin sen jälkeen putsaan Dragonin suun rätillä
10.Viimeiseksi Dragon saa vielä pienen iltaherkun, jonka jälkeen se menee nukkumaan

Turvotetut nappulat





perjantai 18. lokakuuta 2013

Maailma tarjosi Dragonille seitsemännen elämän

Dee nytten
Viikko sitten maanantaina jouduttiin menemään röntgen kuvauksiin.En maltannu odottaa perjantaihin asti, koska Dee oli sen verran huonossa kunnossa ja luulin jo ettei Dragon ois selvinny yötä, mutta asiaan.Heti kun pääsin koulusta kotiin niin vein Deen lenkille ja huomasin että Dee ei jaksanu ollenkaan kävellä ja yski ja rohisi koko ajan.Huomasin heti Deen ilmeestä että se pyysi apua.Menin kotiin ja huomasin äidin kanssa että Dee istahti ovien eteen ei liikkunu siitä minnekkään.Olin sitä mieltä että meidän pitää mennä nytten eläinlääkäriin.Alettiin pakkaamaan laukkuun Dragonin villapaita ja yksi peitto.Ennen kun lähdettiin kohti eläinlääkäriä näin lattialla veritipan, missä oli vähän vettä ja kuolaa.Päätin katsoa Deen suuhun ja näin siellä vähän verta.Lähdettiin ulos ja hypättiin metron kyytiin.Kun me oltiin eläinlääkärissä niin meidän vietiin yhteen huoneeseen mistä Dee sai yhdestä laitteesta happea.Dragon halusi mennä makaamaan, mutta valitettavasti se ei pystynyt.Eläinlääkäri jätti meidän hetkeksi ja tuli 15 minuutin päästä takaisin ja antoi Deelle pari piikkiä.Siinä Dee sai sitten noin tunnin sitä happea ja pari rokotusta, jonka jälkeen Dee nostettiin röntgen kuvauksiin.Ensimmäinen kuva ei onnistunut, samoin toinen, mutta toinen onnistu vähän paremmin.Eläinlääkäri toi sit puolen tunnin kuluttua kuvan näytille ja itse en voinu uskoa koko kuvaa todeksi.Deellä löytyi pari kasvainta keuhkojen vierestä ja samoin kaksi todella pientä kasvainta keuhkoissa ja yksi sydänmen vierestä.Oltiin kyllä sitä mieltä että ei Dee tätä kuukautta selviä ja menee lopetukselle.Leikkaus ei tulisi kuuloonkaan, koska se on aivan mahdoton juttu.Dee sain yhden vahvan rokotuksen ja eläinlääkäri sanoin että Dee voi olla paremmassa kunnossa kaksi päivää, mutta sen jälkeen sille palaa tuo yskiminen.Kun me oltiin kotona oli jo ilta.Itse olin todella surullinen siitä tiedosta että Dee joudutaan lopettamaan.Dee sai pari peittoa lattialle ja vettä hyvin hyvin vähän kippoon.Yöllä en pystynyt yhtään nukkumaan, koska  Dragon ei voinu itse mennä nukkumaan, koska oli sen verran huonossa kunnossa.Aamulla Dee oli jo paremmassa kunnossa ja yski hyvin vähän.Seuraavina päivinä Dee ei ollenkaan yskiny ja Dragon alkoi saamaan myös kaksi aprikoosin siementä päivässä, koska netissä sanottiin että ne tappaa syöpäsoluja.
Dee ennen eläinlääkärille menoa
Huomattiin että Dee ei yskiny viiteen päivään ja soitettiin eläinlääkärille ja kerrottiin kaikki.Eläinlääkäri vastasi että voi olla että ne siemenet auttavat jotain.Dragon ei ole yskiny nytten melkein kahteen viikkoon ja itse olen todella onnellinen, joten tällä hetkellä en mieti mistään lopetuksesta, jos kerta Dee on jo paljon paremmassa kunnossa ja on innokkas jopa leikkimään.Elikkä Dee on nytten se sama koira mikä oli kolme viikkoa sitten :)
Ennen joulua tai joulun jälkeen mennään uudestaan röntgen kuville, katsomaan onki niille kasvaimille tapahtunut jotain.Olisi kyllä todella kivaa jos ne siemenet oikeasti auttaisivat, ainaskin Deellä, koska joillain ihmisillä se on auttanu tappamaan syöpäsoluja.Dragon voi nytten jopa nukkua selälteen, mikä on hyvä asia.Lisää aprikoosin siemenistä voit lukea täällä!

lauantai 5. lokakuuta 2013

Eläinlääkärillä taas

Joo elikkäs Dragonin flunssa ei ole vieläkään parantunut, mikä huolettaa minua.Tänään kummiskin mentiin eläinlääkäriin ja Dragon sai tällä kertaa yhden piikin ja kotiin saatiin sit yks toinen piikki, mikä pitäis antaa Deelle tiistaina.Onneksi flunssa eläinlääkärireissun jälkee on rauhottunut vähän, mutta kyllä se yskii ja pärskii vieläkin, mutta huomattavasti on vähentynyt.Toivottavasti Dee nyt paranis tosta flunssasta.Sit kun se on terve niin pitäis viedä Dragon koirapesulaan pestäväksi, koska sitä ei oo pesty pitkään aikaan ja suihkuun se ei mahdu, eikä pystyis hyppäämään, koska meillä on sellanen jännä suihku.Yksi asia pisti mut huolimaan eläinlääkärissä.Nimittäin se että Dragonilla on kaksi pattia kaulassa ja 60% ne on varmaan kasvaimia.Perjantaina me mennään röndgenkuvaukseen katsomaan onko ne kiinnittyny kurkkuun ja jos ovat niin valitettavasti........Tiedätte kyllä.Mää tässä koko ajan toivon ettei ne ois kiinnittyny kurkkuun.Perjantaina kaikki selviää.
Lisää voitte lukea meidän fb sivulta


torstai 26. syyskuuta 2013

Syksy saapui tännekkin

"onko pakko kuvata?"
Pari viikkoa sitten tänne Puolaankin saapui syksy.Nytten pistetty esille lämpimämmät vaatteet ja kengät.Eilen ja tänään kävin ottamassa Dragonista syksyisiä kuvia ja nähtiin myöskin Deen kanssa yksi tyttökoira.Ensin Dragon murisi sille tytölle, mut sit kun se haisto sitä niin alkoivat sitten leikkimään.Oli kiva katsoa kun Dragon pitkästä aikaa leikkii jonkun kanssa.Lopulta Dragon kyllästy jo siihen temmeltämiseen ja alkoi haistelemaan ja kävelemään sinne tänne.Tyttö tietenkin seurasi Deetä.

Viikonloppuna vois  kokeilla tokoo Dragonin kanssa, riippuu toki säästä.Jos sataa niin treenaillaan sisällä, mutta muuten sit ulkona.Me taidettiin viimeksi tokoilla Dragonin kanssa..oliskohan keväällä :DMeidän piti myös kokeilla verijälkeekin, mutta olin niin laiska ostamaan naudan verta.Jospa sitä sit menis ens viikolla ostamaan sitä naudan verta.Vois mennä sitten treenailemaan verijälkee Dragonin kanssa metsään, mutta kaikki ajallaan.

kaverin kaa






tiistai 17. syyskuuta 2013

Kysymyspostauksen vastaukset

Linda Hartikainen:Jos oot kerran (ehkä) hankkimassa sitä staffii/amstaffii/pittii nii mitä ylipäätänsä haluat tulevaisuudessa koiralta?

vastaus:Ainaskin haluan että olisi ystävällinen ihmisiä kohtaan ja harrastushaluinen, mutta melkein kaikki vaatii oikeanlaista kasvatusta.

Elsicx:Miksi juuri Dobermanni?
Oletko miettinyt toista koiraa itsellesi?


vastaus:Alussa meille piti tulla russelimix, mutta kävi sit niin että joku muu oli koiran ottanut.Alettiin sitten etsimään jotain toista koiraa Koran kaveriksi.Kora oli meidän entinen vinttari.Itse löysin pari kivaa paimenmixsiä ja pari pittii.Yhtenä päivänä äiti katteli yhtä dobberia netissä ja itse olin myös vähän kiinnostunut koirasta.Äiskä on itse kasvattanu dobbereita, joten ei ihme että hän ihastuis siihen.Itse lähin mummon luokse pariks päiväks.Äiti tuli minua sitten hakemaan.Itse en melkein kiljunu onnesta kun näin Dragonin.Ennen en ollu yhtään kiinnostunut dobbereista, mutta nytten minusta rotu on mahtava!

Tänä vuonna tuskin meille tulee toista koiraa, mutta jos kaikki menee hyvin niin ensi vuonna voi tulla, mutta en voi vielä mitään lupailla :)

Anonyymi:Paras ominaisuus Dragonissa?


vastaus:ilmeet ovat ainaskin yksi asia ja toinen asia on se että ruoan eteen Dee tekee melkein mitä vain :D




Jenny:Mitkä sun kriteerit on seuraavalle koiralle? Siis kun sulla on nyt tässä vuoden aikana ollu lista ykkösenä koolie, sheltti, pitti, bc ja vaikka mitä ja kaikki vielä käyttiksinä :D

Jajajaja, mitä haluaisit koiran kanssa päästä kokeilemaan ja miksi?
Vielä klisee kyssä, mitä mieltä olet seropeista?


vastaus:Onhan mulla noita lemppareita ollu monta, mutta nytten oisi vain kolme rotua mietinnässä.Väri on minulle ihan sama, kunhan pennulla olisi hyvä luonne ja olisi terve.Itse enemmän tykkään käyttiksistä.Jotenkin se rakenne on vain kivempi.Tuskin tulevan koiran kanssa edes tulen käymään näyttelyissä.

Itse haluaisin kokeille tokoo, agii, verijälkee, canicrossia, frisbeen heittoo ja jälkee.Ehkä myös koiratanssiakin.Tokosta ja agista olen jo vuosi sitten ollu kiinnostunut, joten sitä pitäis sitten tulevan pennun kanssa kokeilla ja haluaisin myös kokeilla vähän uusiakin lajeja, mutta katsoo nytten :)Eikä tuo pentuasia ole täysin varmaa vielä, tänä vuonna ainaskaan penneä ei tule.

Mulla ei ole mitään seropeja vastaan.Minusta ihan vapaasti voi seropeja kasvattaa, jos kaikki on hyvin harkittu, eikä ala pentutehtaileen.Ehkä sitten joskus kun muutan omaan asuntoon niin tulee seropi.Yksi plussa seropeissa on se että ne ovat paljon terveempiä kuin rotupit, mutta se ei suinkaan tarkoita sitä että oisin rotupeja vastaan :DMolemmat ovat minulle tasavertaisia.

perjantai 13. syyskuuta 2013

10v

Noin tunti sitten tajusin että Dragon täytti tänään 10v!En oo mitään lahjaa sille ostanu ja kakkua en voi tehdä sille, koska Dee on ripulissa.Pitää kattella jos löytäis jonkun kivan lelun sille kaupasta.

ShowHau 2013 keväällä!

maanantai 9. syyskuuta 2013

Sienestämässä

Eilen käytiin toista kertaa vuorilla.Tällä kertaa mentiin sienestämään.Aikaisin aamulla oli lähto, jonka jälkeen meitä odotti noin tunnin automatka vuorille.Kello oli vähän yli kymmenen kun oltiin paikanpäällä.Lähdettiin yhteen paikkaan hetkeksi kahville ja myöhemmin jatkettiin matkaa.Heti kun Dragon pääsi autosta niin se meni suoraan joelle juomaan, taisi olla pikkuinen jano pojalla.Veden litkuttamisen jälkeen Dragon kattoi ympärille ihmeissään, ihan kun se ei ois tienny missä se on.No, mutta kyllä se pian tajusi missä oltiin :)Mentiin vähän matkaa pururataa pitkin, jonka jälkeen käännyttiin metsään sienestämään.Tuli sitten vihdoin ja viimein löydettyä pari sientä, muut olivat ihan täynnä kaiken maailman ötököitä.Saavuttiin toisen joen luo, missä Dragon tutustui uuteen kaveriin.Ensiksi toinen koira lähdi koko ajan karkuun Deetä, muuta sitten se ei enään niin arastellu.Siinä sitten molemmat jahtasivat toisiaan.
Mentiin sitten etsimään lisää sieniä, mutta valitettavasti oli niin kuivaa että löydettiin vain kaksi sientä.Sienestyksen jälkeen mentiin hetkeksi kyseiseen maatilaan, missä oltiin viimekerralla.Tällä kertaa kanojen seasta löytyi myös kaksi ankkaa.Kissakin oli kasvanu paljon.Syötiin sitten siellä päivällinen ja lähdettiin kohti kotia.Parin viikon päästä mennään uudestaan sienestämään.Toivottavasti nytten satais paljon vettä, ettei olisi niin kuivaa metsässä.