perjantai 5. joulukuuta 2014

Luukku 5: Seditistä malliksi vol.1 ?

©Kasia Kalicka
Halusin jättää tän ja tulevien postauksien kuvat ihan joulukalenteria varten, vaikka kuvat ovatkin otettu lokakuun lopussa. Kuvia oli sen verran paljon, että en vielä kaikkia kuvia ole ehtiny muokkaamaan, joten teen tästä postauksesta vielä pari jatkopostausta, mutta toivottavasti tulette pitämään tulevista jatkopostauksista, vaikka niissä tulee olemaan melkeinpä pelkkiä kuvia. Kaikki tän postauksen kuvat ovat ottanu Kasia Kalicka ja minä olen muokannu ne, ellei toisin mainita.

©Kasia Kalicka
©Kasia Kalicka
©Kasia Kalicka
Lokakuun loppupuolella näin facebookissa ilmotuksen, että yksi ihminen etsii koiria kuvattavaksi, koska hän haluaa aloittaa koirien kuvauksen. Kyseinen ihminen asuu Krakovassa, joten olihan mun pakko sitten ilmoittaa kyseiselle henkilölle, että hän voisi tehdä pienen kuvaussessionin Seditille. Siinä sitten pari päivää juteltiin valokuvaamisesta, jonka jälkeen me päätettiin sit se kuvauspäivä.

Yhtenä aurinkoisena päivänä me sitten tavattiin vihdoin. Alussa mä puhuin Kasian kanssa linsseistä ja kameroista, jonka jälkeen me etittiin sopivaa paikkaa. Lähellä kuulemma oli kiva puisto ja koirapuisto. Sinne puistoa kohti me sitten lähdettiin menemään. Hetki ekana me löydettiin kiva lehtikasa, missä oli ihan pakko tehdä pari kuvaa. Onneksi itselläni oli herkkuja mukana, joten Sedit edes joten kuten katsoi kameraan. Ei siltä silti kummiskaan voi vaatia liikaa, kun se oli pojan ensimmäinen kuvaussessioni, jossa joku toinen henkilö oli kuvaajana.

©Kasia Kalicka, muokkaus ©yksi petsieläinen Nyyti


©Kasia Kalicka
©Kasia Kalicka
©Kasia Kalicka
Ekat kuvat olivat ihan epäonnistuneita, mutta yleensä se on niin, että vain yksi kuva sadasta on onnistunut. Näin oli tällä kertaa, mutta onneksi niitä onnistuneita kuvia oli silti jonkun verran, vaikka yli 70% niistä kuvista meni roskiin. Eniten aikaa kyllä meni kolmen kuvan muokkaukseen, kuin yli 70% roksiin heittämiseen. Nytten vasta olen noin 200 kuvasta muokannu 30 kuvaa, mutta tällaista tää valokuvaaminen ja kuvien muokkaaminen on. Ei se mikään helppo harrastus ole, mutta asiaan.

Myöhemmin me mentiin Kasian kanssa jonkun toisen puun viereen keräämään paljon lehtiä kuvia varten. Tuntui jo siltä, että kuvat olivat täydellisiä, mutta joittenkin kuvien vierestä törötti kultainen valokuvauskalvo. Onneksi se vain vähän törötti kuvissa, joten joistakin kuvista sain muokattua sen pois, mutta parissa kuvassa se näkyi niin pahasti, että ei sillä kuvalle voinu mitään.  Tekstin jatkoa Seditin kuvaussessionista tulee pian, kera kuvien ;)

©Kasia Kalicka

©Kasia Kalicka
©Kasia Kalicka
©Kasia Kalicka
©Kasia Kalicka


4 kommenttia:

  1. Siis minkä rotunen toi koira on? :) Millä sä muokkaat noi kuvat ku ne oli mun mielestä tosi hyvin muokattu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sekarotuiseksi se lasketaan, koska se on paperiton. En silti sano, että se on 100% seropi tai 100% puhdas rotupi. Itse muokkaan kuvat photoshop cs6 ja joskus apuna on myös ipiccy :)

      Poista
  2. Siis missäte te asutte jos kuvaaja asuu Krakovassa? Eikös Krakova ole Puolassa oleva kaupunki. Vai menikö mulla jotain ohi? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Krakova on Puolassa oleva kaupunki, missä me asutaan :)

      Poista