Millaista on työskennellä löytyeläinkodissa?

Monet teistä varmaan tietävät, että teen vapaaehtoistyötä kodittomien eläinten parissa ja haluaisin hieman kertoa siitä teille, koska Suomessa ei ole niin paljon kodittomia eläimiä, kuin Puolassa ja täällä jokainen pari käsiä on todella iso apu näille mahtaville koirille ja kissoille.

Mistä koko idea kodittomien eläinten auttamiselle tuli?

Itse jo Puolaani tulosta asti halusin auttaa kodittomia eläimiä, kuin sain kuulla, kuinka paljon niitä on.  Samoin halusin saada hieman lisää kokemusta eläinten hoidosta ja käyttäytymisestä. Siinä sitten toukokuussa vuonna 2015 tuli kaikki paperihommat tehtyä ja olin noin puoli vuotta vanhemman vapaaehtoistyöläisen siipien alaa ja tähän asti me ulkoilutetaan koiria yhdessä parin muun kaverini kanssa samoin käydään myös yhdessä hengailemassa pitkin kaupunkia ja vuoria.

Mitä minä teen kodittomien eläinten kanssa?

Pääasiassa mä ulkoilutan niitä ja mulla on kavereitten kanssa myös yhteiset boksit, jossa on "meidän" koirat, joitka me koulutetaan ja ulkoilutetaan. Itselläni on kolme semmoista "omaa", joiden kanssa olen eniten :D Käyn myös vähän väliin kissojen luona, leikkimässä ja rapsutelemassa niitä ja jos toki niillä ei ole ruokaa tai vettä tai koko boksi on heitetty nurin päin, niin sitä tulee sitten hieman siivottua, ruokittua ja jne, mutta muuten boksien siivoukset ja ne muut asiat ovat työntekijöiden hommissa. Kesällä aina on yli 300 kissanpentua ja niiden ruokitukseen tarvitaan aina vapaita käsiä, koska suurin osa niistä ei halua syödä ja niille pitää antaa convalensia (lisäruoka) ja kissanmaitoa. Hoitojuttujen lisäksi teen hoidokkeistani ilmoituksia ja muista koirista kuvia ilmoituksiin, mainostukseen ja erilaisiin juttuihin esim. muki jonkun kodittoman eläimen kanssa, jotka sitten myydään erilaisilla adoptiotapahtumissa.

Samoin todella moni käy kodittomien koirien kanssa erilaisissa dogtrekkingeissä, missä pari koiraa on jo sijoittunut ekaksi tai tokaksi. Itse olin taas kerran kavereitteni kanssa kolem bullityyppisen koiran kanssa 20km bullilenkillä. Se on mahtava kokemus meille ja koirille, kun he saavat olla muualla kuin omassa boksissa ja saavat sosiaalistua muitten koirien ja ihmisien kanssa. Tänä vuonna ois tarkoitus startata jossakin dogtrekkingissä :)

Itse voin sanoa, että löytyeläinkoti on mun toinen kotini ja aina viikonloppuisin tai  muina vapoina päivinä olen aina siellä kavereitteni kanssa. Jokainen päivä siellä vietettyä ja pelkää viihdettä, koirat ovat iloisia, kun saavat viettää aikaa meidän kanssa ja huumoria siellä ei ikinä ole liikaa :D Toivon vaan, että ne kaikki kodittomat koirat ja kissat löytäisivät rakastavat kodit, koska vasta silloin kun pääsee olemaan niitten kaikkien elukoiden parissa, niin huomaa, kuinka mahtavia ne on. Moni niistä sopii myös erilaiseen harrastukseen, kuten meidän koirista yksi on ihan hulluna frisbeeseen, mulla on yksi tokoveteraani ja muut niistä sitten juoksentelevat meidän kanssa ja käyvät uimassa Wislassa.

Tässä on minun kolme koiraa, joiden kanssa vietän eniten aikaa lenkeillä ja koulutuksessa.

Kiler on noin 4-vuotias amstaffimixi. Se tulee toimeen todella hyvin bullityyppisten koirien kanssa, samoin se rakastaa ihmisiä. Ainut miinus on se, että se hieman vielä vetää lenkeillä, mutta tällä hetkellä se on jo tehnyt erittäin hyviä jälkiä eteenpäin. Vielä hieman koulutusta on edessä (jos se ei löydä aikasemmin pysyvää kotia) ja sit ois tarkotus mennä dogtrekkingiin.

Beston on noin 5-vuotias myös amstaffimixi, joka on ollut jo pienestä asti koditon, mutta voi olla, että se kohta löytää kodin (pitäkää peukkuja pystyssä). Beston on aivan mahtava koira, tulee toimeen muitten kanssa, tykkää ihmisistä, paitsi pienistä lapsista. Lenkeillä se tottelee hyvin ja reagoi hyvin käskyihin. Ensimmäisen dogtrekkingin jälkeen rakastuin Bestoniin vielä enemmän. Harmittaa vaan, että näin ihanat koirat ovat ilman koteja

Misztel on koko porukasta vanhin 10-vuotias labbismix. Misztel on kokonainen rakkauspakkaus. Se odottelee aina innoillaan, kun otan sen lenkille ja se pääsee treenailemaan taas tokoa namien kera. Aina välillä se hyppää rinnalle ja laittaa pään rapsuteltavaksi. Misztel on myös jo pari vuotta koditon, mutta mä vaan niin toivon, että se ei joutuis omia viimeisiä päiviään viettää häkissä, koska se on sisältään oikea pentu ja koko ajan oppii uusia juttuja.

                                                      Jäikö jotain kysyttävää?

Miksi juuri nyt?

Jotkut ovat voineet jo lukea facebookista tai instagramista, että Sedit jouduttiin lopettamaan yht äkkiä 24.10.2016 siinä samana päivänä myös viimeisin pentu meni kotiin, mutta siitä enemmän toisessa postauksessa.

Seditillä oli luultu jo viikko ennen sen lopetusta, että hänellä olisi nieluristatulehdus, koska koko kurkku oli todella turvonnut ja hänellä oli samat oireet. Pariks päiväks se kauhee hengittäminen loppui, mutta alkoi taas ja oli jo paljon pahempaa kuin ennemmin. Maanantaina äiti meni Seditin kanssa eläinlääkäriin. Itse, kun tulin koulusta kotiin ehdin vain ottaa repun pois, kun kännykkä soitti ja äiti sanoi, että tulisin eläinlääkärille. Minä sitten menin äkkiä raitovaunuun ja paikan päälle. Kun avasin ovet huomasin makaavan, ilman voimma olevan Seditin. Itse sitten kysyin, et mikä sillä oli. Kun sain tietää, että hänelle kasvoi äkkiä iso kasvain henkitorveen paikkaan, josta se on koirilta mahdotonta. Itse olin isossa shokissa, enkä oikeen tiennyt onko koko tämä tapahtuma totta...Aloin jo paikan päällä itkeä ja halasin Sedittiä. Huomasin hänen silmistä, että loppu on jo lähellä..

Pari minuuttia myöhemmin eläinlääkäri teki Seditille vielä USG ja toinen paha uutinen oli se, että hänellä oli nestettä keuhkoissa ja sydänmessä. Itse olin sanaton ja toivoin vain, että tämä koko tapahtuma olisi unta, koska en olisi uskonut, että koko elämä voisi yht äkkiä mennä nurin päin. Kysyin sitten, että onko mitään tietä pelastaa se, mutta eläinlääkäri sanoi, että valitettavasti ei. Toki itse en ollut valmis niin äkkiä hyvästellä Seditin kanssa, mutta parempi oli näin, kuin et se olisi keskellä yötä tukehtunut kivuissa. 

Itse olin vielä tunnin Seditin vieressä juttelemassa ja mietiskelemässä, että miksi juuri nyt? miksi sen oli pakko olla kasvain? mistä hyvästä joudin juuri silloin päästää hänet sateenkaarisilalle? mitä mä tein väärin? Siinä samalla myös huomasin kuinka iso se kasvain oli, eikä sitä aijemmin ollut.

Silloin tuli se aika, kun eläinlääkäri tuli nukutuspiikin kanssa meidän luo. Seditillä oli niin pienet verisuonet, että eläinlääkäri joutuin pistää sille piikin moneen paikkaan, vasta kun me käänettiin se toiselle puolelle, niin löytyi sopiva suoni. Ennen kun Sedit hengitti viimeisen kerran, niin hyvästelin hänet. Onneksi kaverini äiti oli mukana ja lohdutti hieman minua ja otti meidät audolla kotiin. Itse itkin koko matkan ja koko illan ja yön kotona. Itse pariin päivään en myös mennyt kouluun. Elämä ei ollut enään niin värikästä. Kukaan ei enään tervehtinyt minua joka aamu lelun kanssa, kukaan ei ollut vierelläni, ei ollut kenen kanssa mennä lenkille, Seditin peti oli tyhjä ja koko koti tuntui tyhjältä. En syönyt mitään, en halunnut tehdä mitään. 

Seuraavana päivänä Seditin lopetuksen jälkeen me otettiin se äidin parhaan kaverin tontille, jossa me haudattiin se metsän viereen. Keväällä sitten mennään istuttamaan sinne jotakin kaunista. Tiesin myös. etten voi kaikki päivät olla kotona ja olla tekemättä mitään, koska ei mikään silloin voinut palauttaa Sedittiä takaisin. Keskiviikkona päätin mennä kavereiden kanssa tarhalle ulkoiluttamaan koiria ja kyllä se helpotti hieman mun oloa. Tulen silti aina muistamaan Seditin, vaikka aika, jolloin jouduin hyvästelemään Seditin ei ollut oikea. Se oli viikko ennen nukutusta vielä niin virkeä ja iloinen koira, mutta silti hän tulee jäämään sydänmessäni <3 

                                                                        Lepää rauhassa Sedit

muokkaus ei ole minun

Arvonnan voittaja on....

Arvonnan voittaja on Venla, onnea! Lähetin sähköpostiisi lahjakortin.

Haluaisin myös pahoitella, että arvonta suoritettiin arpakoneen kautta, eikä millään muulla tavalla, että Sedit arpoisi, mutta elämä ei aina mee, niin kuin ihminen haluaa, mutta siitä kerron hieman myöhemmin, kun itse ensin toivun tästä. Onnea silti voittajalle! :)

Arvonta!

Nyt yli kolmen vuoden päästä päätin tehdä arvonnan! Arvonnassa voit voittaa YHDEN haluamasi tuotteen jussipaidalta. Itse teen yhteistyötä jussipaidan kanssa ja voin sanoa, että kaulapannat ovat aivan mahtavia. Ovat todella elegantteja ja likakin poistuu niistä helposti ja sopivat hyvin erilaisiin koirakuviin ja ovat kestäviä. Samoin vaatteet ovat huolellisesti tehty ja tykkään jussipaitojen kuvioista ja väreistä. Arvonta loppuu 20.10.2016!

Miten osallistua?:

1 arpa:
-laita oma sähköpostisi ja nimi/nimimerkki jolla osallistut arvontaan.

2 arpa:
-laita oma sähköpostisi ja nimi/nimimerkki jolla osallistut arvontaan.
-sanomalla, että mitä voisin parantaa blogissa tai postausehdotuksia, joista haluaisitte, että kirjoittaisin tänne blogiin.

3 arpa:
-laita oma sähköpostisi ja nimi/nimimerkki jolla osallistut arvontaan.
-sanomalla, että mitä voisin parantaa blogissa tai postausehdotuksia, joista haluaisitte, että kirjoittaisin tänne blogiin.
-mainosta arvontaa yllä olevalla kuvalla tai linkillä ja linkkaa blogisi, josta mainos löytyy.

                                                                  Good luck!

Muskettisotureiden temmellystä

Kaikki kolme pentua kasvaa ja kasvaa koko ajan. Nytten ne juoksevat pitkin kämppää, mutta osaavat ainaskin tulla tekemään pissat nille tarkoitettuun paikkaan. Isoin pennuista Gremlin koko ajan kävelee Seditin perässä Jos kaikki menee hyvin ja tulevat omistajat hankkivat kaiken tarvittavan, niin kaksi pennuista menee jo uuten kotiin lauantaina, joten huomenna meidän pitää mennä madottamaan ja siruttamaan ne :) Toki omistajat allekirjoittivat jo kaikki sopimukset, mutta aina jotain voi tulla tien eteen, joten en ala hopuuttelemaan. En sen kummemmin ala pennuista kertomaan, koska tästä videosta tulette näkemään kuinka ne on jo kasvanut ja mitä ne jo puuhaa. Valitettavasti video ei toimi kännykällä.