maanantai 4. elokuuta 2014

Iso musta norppa uimassa



Olin jo pitkään suunnitellu, et voisin mennä yhteen järveen uimaan ja ottaisin Seditin mukaan ja eilen se toive toteutui. Eilen noin yhden maissa lähdettiin kodista pois kohti bussipysäkkiä. Onneksi bussi tuli nopeasti, koska itse en enään kestäny odottaa siellä kuumuudessa bussia. Heti kun bussin ovet avautuivat ja olin juuri menossa Seditin kanssa bussiin, niin huomasinkin, että koko bussi oli täynnä ihmisiä. Löydettiinkin Seditin kanssa siellä pieni rakonen ja mahduttiin bussiin, vaikka oli todella ahdasta. Seuraavilla pysäkeillä vielä enemmän ihmisiä halusivat tunkea bussiin. Monet ihmiset onneksi joutuivat odottamaan seuraavan bussin tuloa pysäkillä. Kun me saavuttiin paikalle ja olin valmis lähtemään bussista pois, niin kaksi jotain vähän lihavempaa ihmistä alkoivat riitelemään paikoista ja toinen otti esiin jo nyrkinkin, mutta onneksi ne ihmiset eivät loppujen lopuksi alkanu tappelemaan bussissa. Onneksi me oltiin jo ulkona ja päästiin jatkamaan matkaa kohti järveä. Jos Dragon ois vielä eläny ja nähny sen nyrkin, niin ois mieheltä menny koko käsi irti.




Järveltä vihdoin löydettiin todella kiva ja rauhallinen paikka uintiin. Itse puin uimapuvun päälle ja menin järveen uimaan. Sedit ekana vain istui vedessä ja huili ja minä sen aikana otin kameran veteen mukaan ja otin kuvia silkkiuikuista ja vedestä. Hetken päästä Sedit päättii tulla minun luo, jonka jälkeen Sedit alkoi uiskentelemaan pitkin vesikasveja. Itse päätin käyttää hetken hyväksi, ja aloin ottamaan Seditistä kuvia. Myöhemmin Sedit palasi rannalle ja aloin sille heittelemään vesilelua veteen, mutta poika ei ollu moksiskaan lelusta, vaan menin ihan muuten vaan uimaan veteen, ilman mitään lelua tai herkkua. Näyttää siltä, että Sedit tykkää uida, vaikka aika harva dobberi tykkää uida. 




Myöhemmin itse menin kauemmas uimaan ja tunsin, kun joku olisi uinu minun perässä. Noin 20 metrin päässä huomasinkin, että Sedit oli koko ajan uinu perässäni ja silloin, kun itse palasin kohti rantaa, niin Sedit uiskenteli koko ajan vierelläni. Sinnä sitten uitiin noin 20 minuuttia yhdessä. Olitiin Seditin kanssa sen verran väsyneitä, että mentiin ruohoon rentoutumaan vähän. Poika alkoi ylpeenä katsomaan kohti järveä ja ilme näytti siltä, kuin se olisi nauttinu. Parin minuutin päästä äitini päätti mennä uimaan ja itse menin taas kameran kanssa veteen, toivoen saavani kivoja kuvia. Sedit meni kuin raketti äidin perään ja samalla se meni moikkaamaan muita uiskentelevia ihmisiä vedessä, mutta hetken päästä meni taas äiskän luo. Vedessä Sedit taas vietti melkein sen 20 minuuttia, mutta lähti sitten itse rantaan, kun hän oli väsyny ja uinu tarpeeksi.

Uinnin me kaikki mentiin kohti kotia raitiovaunulla. Kotona Sedit oli ihan poikki ja nukkui aamuun saakka.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti