lauantai 27. heinäkuuta 2013

Maaseudulla

Sunnuntaina lähdettiin yhden tyypin luokse vähän yli kahdeksi viikoksi.Kyseinen ihminen asuu maaseudulla. Sunnuntai aamuna aloin pakkaamaan vaatteita, piirrustusvälineitä, shamppoita ja tietty Dragonin tarvikkeita.Neljältä mua ja Dragonii tultiin hakemaan..No koira sitten änki mun syliin puoliksi, vaikka sillä oli yllin kyllin paikkaa penkillä.Matkan aikana Dragon vähän stressasi, mutta kyllä se siitä sitten rauhoittu.Onneksi.Heti kun oltiin perillä Dragon hyppäsi autosta pois ja alkoi nuuskimaan ja tutkimaan vähäsen todella isoa alutetta.Itse otin tavarat pois autosta ja heitin reput ja laukut huoneeseen, missä me Dragonin kanssa nukkuttais.Menin pihalle etsimään Dragonia, mutta en löytäny sitä.Aloin kutsumaan sitä ja katoin maissipeltoon päin, mikä on niitten pihassa ja näin kuinka maissin lehdet heiluvat.Menin kyykkyyn ja huomasin että joku iso musta otus tulee kohti.No sieltähän tulikin sitten Dragon.Sinä päivänä Dragon vähän itki äitini perään, mutta kyllä se sitten lopetti vinkumisen ja inisemisen.Maanantaina kello kahdeksan Dragon herätti minut ja itse olin ihan puolikuollu.Maanantaina ja tiistaina ei tehty oikeen mitään erikoista Dragonin kanssa, paitsi käveltiin pitkin maissipeltoa ja puskia.Oon nähnyt jo pari isoa sammakkoa ja pari pikkuista rupikonnaa, jonka nimee en muista, mutta sillä on semmoiset vihreet pilkut..Paljon isoja kotiloitakin nähtiin ja annoin Dragonille haistaa kotiloa.No ei se siitä välittänyt, mutta sammakko sitä vähän kiinnosti, kun se hyppeli nurmikolla.Ei Dragon tehnyt sille sammakolle mitään pahaa, vain vähän haisteli ja menetti kokonaan kiinnostuksen.Viereisessä talossa on ankkoja ja kanoja, joita Dragon on vähän välii aidan toiselta puolelta katsellu.D oleilee melkein puolet päivästä pihalla ja huomaa että on onnellisempi kuin kerrostalossa :)
Keskiviikkona lähdettiin metsään lenkkeilemään ja Dragon meni takakonttiin.Siellä metsässä oli kyllä todella paljon hyttysiä ja paarmoja.Palasimme noin tunnin lenkiltä väsyneinä.Aika lähellä autoa huomasin pienen joen missä oli joitakin kaloja.Ihmettelin vähän että mitä kalat tekevät niin ahtaassa joessa.Huomenna pitäisi tulla tänne käymään pari tyyppiä ja ens viikolla varmaan mennään katsomaan Dragonin kanssa yhtä Drago koiraa, joka on saman ikäinen kuin Dragon.Odotan innoillani tapaamista, jos päästään sinne :)Tänään myös käytiin kyseisessä metsässä ja nähtiin dobberi uros.Dragon oli vähän kiinnostunut siitä, mutta toinen ei ollut moksiskaan.Ens kuussa mennään kahdeksi viikoksi myös maalle, mutta toiseen paikkaan missä on vuoriakin ja siellä Dragon pääsee näkemään lähdeltä lehmiä, ankkoja, kanoja, kaneja ja muita elukoita.Haluaisin kyllä nähdä mitä Dragon sanoo lehmään ja kanaan.Uskon että Dragon alkaa pelosta haukkumaan ja murisemaan lehmälle, koska melkein aina kun D näkee hevosen menevän sen ohi niin se alkaa tärisemään ja lopulta se alkaa räyhentelemään hevoselle.
Automatkalla 


"Mikä hitto toi on!?"







sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

En ole ihan vielä kuollu

En ole yhtään kerennyt kirjoittamaan nytten minkäänlaista postausta, koska rakas netti ei ole toiminut pariin päivään, mutta nytten se vihdoin toimii.Me ei olla oikeen mitään erikoista puuhailtu Dragonin kanssa ja säätkin ovat olleet nytten ihan kamalia.Toivottavasti tästä kesästä ei tule sellaista mikä oli edellisenä vuonna.Saatiin nytten sitten varmennus siitä että ens kuussa meitin pitäis lähtee vuorille ja yhden äidin kaverin luokse kellä on oma farmi siellä..Pitäis tässä joku päivä kirjoittaa kyselypostaus ja postaus Dragonin parhaasta kaverista, mutta katsotaan nytten miten tää netti nyt toimii ja onko meillä muita menoja :)Tänään sain vihdoin valmiiksi yhden videon jonka haluan jakaa teidän kanssa!



tiistai 2. heinäkuuta 2013

Päivä Zakrzówekilla

Eilen siis mentiin kolmatta kertaa Krakovan tunnetuimalle ja upeimmalle järvelle Zakrzówekille.Paikka on kyllä todella hieno.Dragon pääsi myös vihdoin uimaankin ja nytten se on oppinut jo käyttämään takajalkoja uidessaan.Ennen se oli uinut kun sammakko, mutta nytten kuin koira.Tänäänkin pitäisi päästä käymään tuolla kyseisessä järvessä uimassa :)Itse en ottanut yhtään sellaista kuvaa missä Dragon olisi uinut, mutta tänään yritänkin sitten ottaa.Tekstistä tuli lyhehkö, koska tämä on kuvapostaus nytten.