sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Metsälenkillä

Eilen tuli käytyä ensimmäistä kertaa Seditin kanssa metsässä.Harmi vaan et me asutaan sellaisella paikalla missä on vähän metsää.Onneksi sitten keväällä, kesällä ja syksyllä mennään monta kertaa vuorille ja matkustellaan pitin Puolaa.Voi olla että käydään myös Puolan merellä Seditin kanssa.Onneksi Sedit on tottunut hyvin autoon niin en usko että tulisi jotain ongelmia sen kanssa.Tällä hetkellä Krakovassa on 15-18 astetta lämmintä, eikä yhtään lunta.Olisin kyllä todella iloinen jos tänä vuonna Krakovaan ei tulisi yhtään lunta.Harmi vaan et tän kuun lopulle on luvattu pientä lumisadetta.

Noin kahden aikaan lähdettiin Seditin kanssa kohti metsää.Ensin mentiin torille.Siellä Sedit näki hevosia.Ensin Sedit esitti ettei se nää mitään hevosta, mutta sit kun mentiin hevosten läheltä niin se katto niitä ihan kauhuissaan.Onneksi se ei reagoinu niihin agressiivisesti, kuten Dragon :DDragonin vierellä Sedit oisi jänishousu.Aina kun Dragon näki hevosen niin se halusi mennää niitten kimppuun.Torilla pyörittiin noin tunti, jonka jälkeen lähdettiin Wisla jokea kohti.Kun saavuttiin joelle niin mentiin metalli sillan kautta kohti metsää.
Kun saavuttiin metsään niin Sedit heti meni haistelemaan uutta paikkaa ja alkoi juoksentelemaan metsässä.Kiva että Sedit nauttii metsässä olosta.Sit kun on taas hieno aurinkoinen sää niin pitää mennä uudestaan metsään.Nähtiin myös pari koiraakin, mutta onneks Sedit oli keskittyny ihan muuhun niin ei välittäny yhtään niistä koirista.Ainut asia joka ärsytti vähän niin oli se että siellä metsässä ei ollut yhtään roskakoria.No eihän metsässä yleensä olekkaan roskakoria :DOlihan se kyllä ärsyttävää kävellä noin puoli tuntia kakkapussi kädessä.Oisin kyllä jättäny sen kakan sinne metsään, mutta valitettavasti siellä pitää kerätä koiran kakat.Onneksi sitten puolen tunnin kuluttua saavuttiin roskakorin luokse ja sain heitettyä sen pussin roskiin.
noin nejän aikaan otettu kuva
Noin neljän aikaan alkoi olla jo todella pimeää, eikä kameralla saanut hyviä kuvia, mutta ainaskin Sedit sai juoksennella metsässä.Sedit alkoi olla jo ihan puhki jonka jälkeen mentiin sitten kotia kohti.Saavuttiin sitten Wisla joen toiselle sillalle, joka oli puinen.Heti kun Sedit meni sille sillalle, niin se alkoi ryömimään jo siellä sillalla.Kai se sitä sillan ääntä pelkäs, kun se käveli tai sitten se pelkäs et se tippuu sinne veteen, mutta ei se siellä metallisella sillalla pelänny yhtään.Kyl Sedit sit loppujen lopuks rauhottu vähän.Mentiin sitten Wisla jokea pitkin kotio.Sedit kotona meni vain juomaan, jonka jälkeen se hyppäsi sängylle ja nukku monta tuntia.
Puisella sillalla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti