keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Suojelua

Eilen menin Dragonin kanssa kolmatta kertaa treenailemaan suojelua.
Lähdettiin kohti hiekkakenttää noin klo 15.00.Eihän siinä kestäny muutakuin 10 minuuttii niin oltiin jo hiekkakentällä.Otin repusta sitten ison patukan ja namit ulos.
Heti kun  Dragon näki että otin patukan ulos repusta niin heti pikku töpöhäntä alkoi heilua ja Dragon ei meinannu edes pysyä paikoillaan, kun oli niin innoissaan.
Menittin vähän varjosempaan  paikkaan treenailemaan, koska auringossa meinasi jo heti läkähtyä kuoliaaksi.Onneksi paikalla ei ollut yhtäkään koiraa tai ihmistä niin saatiin rauhassa treenailla suojelua.


Ensimmäiseksi käskin Dragonin olemaan paikalla ja niinhän se olikin.Itse siirryin vähän taaksepäin ja sanoin Dragonille Puolaksi "ota kiinni", koska en halua opettaa sille suomeksi sanaa "ota kiinni", koska olen kuullut monta tilannetta, kun joku muu on sanonut koiralle, että menisi jonkun kimppuun ja koira on sitten mennyt ihmisen kimppuun.Tuollaiset tapaukset ovat silti aika harvinaisia, mutta en halua ottaa riskiä, koska Dragon vaikka se onkin jo vanha niin voimaa riittää edelleen ja puruvoima on kova, vaikka sen entisessä kodissa siltä on hiottu vähän etuhampaita, mutta joo..Kun Dragon vähän aikaa piti kiinni patukasta sanoin sille "irti" ja kyllähän se päästi irti, joten olen todella tyytyväinen häneen :)Aina sitten kun Dragon päästi irti niin annoin sille namin, koska Dragon ei aina päästä irti ilman että se saisi namin.Sen takia harjotellaan tota päästämistä irti ilman namia.
Lopuksi tönin ja läpsin Dragonia pakaroihin ja kylkeen hellästi ja Dragon ei saanut ottaa patukasta kiinni ennenkun annoin sille käskyn ottaa.Aluksi se meinasi ottaa jo heti kiinni, mutta kielsin sitä tönäsemällä vähän hellästi kylkeen milloin se sitten tajusi koko homman.Lopuksi sanoin sille Puolaksi(taas) "ota kiinni" ja sitten se otti kiinni ja käskin sitä irrottaa.Treenailun lopuksi annoin sille sen patukan ja aloin heittää sille sitä ja vedettiin molemmat sitä.Kyllä poika oli sitten väsynyt.Onneksi kentän vierellä on järvi minne sitten menin uittamaan poikaa, kun oli ihan läkähtynyt.
Tekstistä tuli aika lyhyt, mutta lupaan jatkossa kirjoittaa pidempiä ja tosiaan kesällä vähän päälle kahden viikon kuluttua tulee erikoispostauksia, mitä en aijo mainita.Joten saatte olla siihen asti jännittyneenä, mutta pari ihmistä voi jo tietää niistä erikoispostauksista vähän.Toivon silti etteivät he mainitse sitä kenellekkään :)

patukan perässä ja laatu x__x

21 kommenttia:

  1. Anteeks, mutta mitä helvettiä? Sut tuntien tuskin edes tiedät suojelusta sen enempää kun että koira puree... Purut (eli C-osa) on vaan kolmasosa siitä mistä suojelu koostuu, ja siinäkin pureminen on vaan yks osa. Lievästi sanottuna todi edesvastuutonta lähtee "suojelua" treenaamaan ilman että tietää lajista mitään. Ei pelkän ohjaajankaan ihan vaan huvin vuoks pidä hakea lupaa osallistua kisoihin, ja sen lisäks suorittaa BH hyväksytysti.

    Suoraan sanottuna, en edes usko että toi teidän touhu ollu suojelua nähnytkään, sillä
    1. puruihin tarvitaan maalimies
    2. et tunne lajia
    Leikkiminen patukalla on sama asia kun pureminen mitä tahansa muuta lelua ja välillä irti päästäminen. Se että leluna on patukka ei tee touhusta suojelua. :D Sori nyt vaan, mutta pistää vihaks. Suojelun maine on muutenkin tosi alhaalla, ja tollaset mistään tietämättömät sitä tuskin parantaa.

    Okei, kirjotin aika suoraan ja vihaseen sävyyn, mutta oikeasti... Suosittelen ottamaan lajista selvää. ;) Jos haluat, voit joskus tulla stalkkaamaan mun ja Kirpun OHJATTUJA treenejä meidän spl alaosaston kentällä. Jos haluat. #nohate

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksyllä halusin mennä ihan ohjattuihin treeneihin jo Dragonin kanssa, mutta sitten kuultiin tuosta wobblerin syndroomasta ja saatiin unohtaa jo ohjatuista treeneistä.Niin sitten nytten harjoitellaan toisin sanoen pikku mölli suojeluu x)
      Onneksi nytten löysin todella hyvän lajin Dragonille ja se on toi jälki mistä myös pitäisi kertoa täällä joku päivä, mutkun en vaan jaksa ottaa kuvia :<

      Missä päin te siis treenaatte, koska voisin tulla ihan muuten vaan kattoo miten Kirppu pärjäilee.

      Tokokin on meiltä jäänyt nyt alakynteen, koska siinä koiran pitää pitää melkein koko ajan päätä ylhäällä ja katsoa ohjaajaa niin siinä sit tuo Dragonin kaula rasittuu ja kerranhan sillä siitä tokosta on ollu pari päivää tuo niska kipeenä, joten sitä en viitti enää treenailla.

      Mutta joo voisin tulla katsomaan Kirpun treenejä vaikka elokuussa jos nyt sulle sopii? :D

      Poista
    2. Aaaaivan? :D No mutta vanhan tai "vanhan" koiran kanssa ois ollu muutenkin tosi hankalaa, tai ainakin vähän kökköä aloittaa suojelua. Koska koiralla täytyy olla vietit kunnossa, ja ellei "väri oo harmaa ja vietti varmaa" täytyy viettipohjaa treenata ihan pikkupenskasta asti. ;) Haha, joo ihan selvyyden vuoksi toi "väri on harmaa" juttu oli siis LÄPPÄ, suojelupiirin juttuja. XD Joo, eli oli koira mikä tahansa täytyy viettejä ruveta vahvistaan heti pikkusesta asti. :) Vanhalla se ei suju niin hyvin, vieläpä kun pitäis jaksaa vetää kaulapannassa ja haukkua jnejne... Se on rankkaa.

      Treenataan Kaukajärvellä SPL Tamperen alaosaston ryhmissä. Alotetaan "penturyhmässä" eli tottiksissa nyt lähiaikoina (ennen on treenattu itsenäisesti ja sillontällön käyny kouluttajien oppeja kuuntelemassa - niillä mennään), mutta alotetaan todennäköisesti ööööö Heikin tai Teron suojeluryhmässä. Katotaan, se on vielä vähän auki mutta kyllä mulle lupailtiin että päästään jos halutaan. Pitää vaan hiha hommata omasta takaa, ja siihen päällinen/päällisiä. Tosin tyynyllä ofc alotetaan mutta silti (sekin pitää hommata uus, nykynen on vähä nössö, gappay ois suunnitelmissa). Mut joo, elokuu ois todellakin tosi hyvä, sillon ainakin ollaan jo kunnolla mukana varmasti. :)

      Romaani x)

      Poista
    3. Ja sit on juuri tuo et Dragon ei voi enää pannassa kulkea :D
      Olisi ihan kiva tietää ihan kiva tietää mitä muuta Dragon on siellä vanhassa kodissa harrastanut muutakuin suojeluu ja näyttelyitä 8)Mut tosiaan en tiiä sit mitä sille vanhalle omistajalle on käynyt tai elääköhän se edes vielä, mut joo pysytään ny aiheessa :D

      Eeii se kaukajärvi oo ees kaukana :)No pitääpä katsoa sit enemmän siinä elokuussa milloin voisin tulla kattoo ja jne..Muuten koska se sun blogi alkaa heräilemään, koska oisi kiva saada taas jotain kivaa luettavaa sieltä 8>

      Poista
    4. Itseasiassa 5min sitten, sinne vaan lukemaan ;D

      Poista
  2. Mun mielestä teidän kuitenkin kannattaisi pysyä rauhallisimmissa lajeissa. Dragonille tuo ei varmastikkaan tee hyvää, kun joutuu muutenkin elämään wobblerin syndrooman kanssa, niinpä mun mielestä vetäminen ei ehkä ole ihan järkevää ;) Ymmärän, että Dragon varmaan tykkää lajista, mutta ei ole silti yhtään vastuuntuntoista noinkin sairaan koiran kanssa. Sun täytyy ajatella Dragonin parasta, terveyttä varsinkin kun sillä ikääkin jo rupeaa olemaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. siksi meillä onkin tuo toinen laji jälki, kun Dragon käyttää aika paljon tota nenäänsä ja sitten tuossa suojelussa mitä aika harvoin treenataan niin ei sit oteta liian tosissaan sitä, koska muuten Dragonin elämä ois ny siinä, mutta onneksi nyt tuo kaula on hyvässä kunnossa :)

      Poista
    2. Mutta mun mielestä silti, voit ajatella Dragonin parasta ja ruveta miettiä koska harrastaminen pitäisi lopettaa. Jos kipuja on muutenkin ei niitä pidä tuhraan lisätä ;) Musta tuntuu,että noinkin vanha koira saattaisi nauttia lenkkeilystä sun muusta RAUHALLISESTA toiminnasta paljon enemmän, kun toimminnasta missä sitä SATTUU :)

      Poista
    3. Ollaan ihan Hervannan eläinlääkäriltä kysytty et minkälainen harrastus sopii sille ja sen semmosta, joten sain sit hyvä neuvoja :)Nyt kesällä sitten vaan treenaillaan tuota jälkee kun siinä ei se kaula liikaa rasitu, kun se muutenkin pitää melki koko ajan tuota kuonoonsa maassa niin ollaan sit enemmän panostettu tuohon jälkeen :)

      Poista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Suojeluu ei todellakaan kannata ruveta "harjottelemaan" tietämättömänä koko lajista yhtään mitään ja onks Dragon mukamas rekisteröity kun sitä on näyttelyissä käytetty?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. juu kerta kun se on oman rotunsa muotovalio ollut Venäjällä.
      Enkä mä ikinä ottaisi koiraa joka ei ole rekisteröity, paitsi seropien kohdalla.

      Poista
    2. Nii siis onks se suomalaisessa rekisterissä?

      Poista
    3. Ei kun ihan venäläisessä ja eikä me nyt aleta sitä vaihtamaan.

      Poista
  5. Tuolla Julialla ei oo paljoakaan varaa sua tulla mollaamaan, vaikka ei tää sun "suojelu" kyllä suojelua oikeesti oo. Mutta mikäs siinä jos koiralla ja omistajalla on hauskaa patukalla leikkiessä.

    "Haha, joo ihan selvyyden vuoksi toi "väri on harmaa" juttu oli siis LÄPPÄ, suojelupiirin juttuja. XD"

    Mitä ihmettä sä esität? Ennen tota sun sakua sä et tiennyt muuta ku mätsäreistä ja niissäkään ette pärjänneet... Tuskin kuule oot mikään parhain siinä suojelussakaan. Ihme pullistelua, mut ei ihmekään kun oot ikäs puolesta vielä ihan kakara.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kylläpäs on pokkaa jollain tulla anonyyminä taas pätemään. Naurattaa. :D

      "Ennen tota sun sakua sä et tiennyt muuta ku mätsäreistä ja niissäkään ette pärjänneet"

      Anteeks mut mitä vittua? XD Voi apua jos ei mätsäreissä pärjätty Pojun kanssa... Lainakoirilla meni sitten paremmin, mutta miten ihmeessä se liittyy mihinkään? Mitä väliä sillä on mistä lähtien olen suojelusta ollut perillä? Kysynpähän vaan. ;) Taidat olla näitä joille mätsärit on kaikko kaikessa, herran jumala miks mätsäreissä edes pitäis pärjätä? XD Mulle mätsärit on vaan hauskaa ajanvietettä koirien kanssa. Ja kyllä mä ennen Kiaraa olin perillä vaikka mistä lajeista, että anteeksi nyt vain. :D

      Joo, en oo mikään mestari missään suojelussa, mutta perusjutut mulla on hallinnassa. Ja sinuna en tulis mistään iästä valittamaan, kun itse täällä huutelet anonyyminä kuin 10-vuotias. Kummallista. Ehkä mä huolehdin kuitenkin itse omista asioistani jatkossa että kiitos vaan. ;)

      Mä olin jo ennen Kiaraa perehtynyt moniin lajeihin, mutta se on aina yhtä mukava huomata kuinka ulkopuoliset tietää mun asiat paremmin kuin minä. :) Ja ehkä 13v on vielä kakara, mutta minä en sentään täällä anonyyminä tule huutelemaan asioista mistä en todellisuudessa tiedä paskan vertaa niinkuin 10-vuotias, että ei sen puoleen. ;) Hyviä jatkoja sulle vaan sinne mätsärikehiin!

      PS. Toi suojelupiirin läpän selvennyksen laitoin vain sen takia ettei väärinkäsityksiä tule, anteeksi jos tämä kutitti sun persettäs ihan jumalattomasti. :)

      Poista
    2. Et sää mun mielestä mua mitenkään mollannu :D
      Jos haluatte tapella niin tapelkaa jossain muualla, mutta oisi kiva tietää ensin kuka tuo anonyymi on.
      Ei mekään pärjätä Dragonin kanssa mätsäreissä, ihan surkeita ollaan :(

      Poista
    3. Pakko sanoa,että naurattaa :D Mitä sitten,vaikka Julia ei 101 vuotta olisikaan ollut suojelusta perillä,kaikki aloittaa jostain! Sä vaan taidat edelleen olla perillä vaan niistä mätsäreistä..sad :( Mun mielestä toi läppä oli hyvä...Ite ootkin niin kova,kun tuut tänne ANONYYMINÄ huutelemaan :"D

      Poista
  6. Mun mielestä tuo harmaa väri - vitsi kuulosti aika teennäiseltä 13 vuotiaan plikan pullistelulta :D Vaikea uskoa kun itse oon raahautunut vanhempien mukana kentille, jossa ainoastaan 30-60v aikuisia, et siellä 13v tytöllä olis iso asema jossain "inside suojelupiirissä" ja heittelis tollasta läppää muualla kuin netissä pönkittääkseen true suojeluharrastajan egoa. :)

    VastaaPoista
  7. Hirveä numero yhdestä vitsistä minkä kuulee harvasen päivää ties mistä. Hohhoijaa taas :D

    VastaaPoista
  8. Kieltämättä huvittaa vähän Julia ja hänen sakemannitouhunsa. Ehkä kannattaisi odottaa toiset 13 vuotta ennenkuin alkaa treenaamaan OIKEASTI suojelua, ei ihme jos suojelulla on huono maine kun seiskaluokkalainen pikkutyttö "haluaa harrastaa suojelua pikkusakunsa kanssa".
    Ja mitä helvettiä sitten, vaikka Dragonin om. puhuukin patukan puremista suojeluna? Ei pitäisi sun persettäsi kutittaa, vaikka mitä nyt voikaan odottaa alaikäiseltä "pk-harrastajalta". En ole itse pk-ihmisiä vaan käyn kanametsällä seisojieni kanssa, mutta sen verran mulla järki on, että näyttää enemmän kuin huolestuttavammalta, että 13v tyttö pk-suojelua alkaa harrastamaan...

    "Hirveä numero yhdestä vitsistä minkä kuulee harvasen päivää ties mistä. Hohhoijaa taas :D" Hehe, paska osui omaan nilkkaan, ja nyt esitetään kovin kovia. ;)

    Siiri, täydet kompsit. :')

    VastaaPoista