keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Juoksufiilis on nyt päällä


Eilen koulun jälkeen päätin mennä Seditin kanssa wisla joelle vähän pitämään hauskaa. Ilma oli sen verran lämmin, että kannatti mennä lenkille, vaikkei aurinko kuitenkaan oikein paistanu, mutta onneksi suurin osa ihmisistä oli vielä työssä, joten oli vielä aika hiljaista ulkona. Pääsin koulusta pois 14.20 ja sen jälkeen tulin kotiin ja söin jotain nopeasti, jonka jälkeen menin tekemään kotitehtävät. Sen jälkeen menin Seditin kanssa ulos lenkkeilemään. Äiskä halus myös tulla mukaan, joten koko perhe pääsi pitkälle lenkille wisla joelle.

Paikalle saavuttuamme päätin päästää Seditin irti hihnasta. Yleensä Sedit aina wisla joen vierellä ryntää heti uimaan, mutta nytten se ei halunnu käydä uimas, ehkä kuitenkin oli liian kylmä keli, että se vois mennä uimaan. Käveltiin siinä sitten ja olin kyllä aika yllättynyt, että vain pari ihmistä oli wisla joella. Ehkä juuri siksi, että moni ihminen oli vielä työssä, eikä ollu oikein aurinkoinen ilma. Itselleni kuitenkin ilma oli juuri sopiva ja rauhallinen. Sedit siinä noin viistoist minuuttia käveli nenä maassa ja itse kuvailin puita ja lintuja.



Jonkun ajan päästä Sedit sai kauheen juoksuhelpulin, ja se juoksenteli sinne tänne aika pitkän ajan, jonka jälkeen se oli jo vähän väsy ja päätti mennä laiduntamaan vihreälle ruohikolle. Onneks täällä Puolassa ruoho on vielä tuoretta ja vihreää, vaikka puista pikku hiljaa alkaa tippua ruskeita lehtiä, mutta sää silti muistuttaa vielä kesää, mutta kyllä se syksy niitä merkkejä alkaa pikku hiljaa näyttelemään. Laiduntamisen jälkeen Sedit alkoi taas juoksentelemaan, mutta tällä kertaa kepin perässä. Noin tunnin juoksentelemisen ja laiduntamisen jälkeen me mentiin kauppaan, missä si ostin pari herkkua Seditille



Paluu matkalla me käytiin vielä yhdessä paikassa tapaamaan tuttavia. Matkan varrella Sedit oli yhä vapaana ja nurmikolla istuivat kaksi naista eväineen. Itse luulin koko ajan, että Sedit seurasi meitä, mutta kun vastaan tuli yksi nainen koiran kanssa ja parin sekunnin päästä se alkoi nauramaan, niin päätin katsoa taakseni. Sedit tuli juosten nitten naisten luolta ja istui vierelleni, kuin ei mitään olisi tapahtunu. Kysyin sitten, et mitä Sedit teki ja naiset sanoivat, et Sedit kuulemma kerjäsi niiltä ruokaa.
Pyysin heiltä anteeksi ja jatkettiin matkaa. Puolen tunnin päästä me saavuttiin perille ja parin minuutin kuluttua tuttavatkin saapuivat paikalle. Sedit oli oikein innoissaan, kun tuttavamme saapuivat paikalle ja se alkoi heti heiluttamaan pepullaan ja kerjäsi rapsutuksia. 

Kello lähestyi jo seitsemää ja meidän oli jo aika palata kotiin. Kotona Sedit ei ollu ees niin väsyny, mutta heti ruoan jälkeen se päätti mennä nukkumaan. Itse myös olin aika väsyny, mutta ei se ollu mikään ihme, kun ulkona oltiin melkein viisi tuntia. Sai ainaskin Sedit purkaa energiansa ja liikkua paljon.


Seditille kasvoi häntä

7 kommenttia:

  1. Voisitko kirjoittaa kirjakielellä? sanat: et,kotio, ja joissakin kohtaa sana järjestys kuten: kun paikalle saavuimme kuulostavat tyhmiltä.

    VastaaPoista
  2. ihania kuvia :) ja tykkään ulkoasusta tosi paljon. Miten postauksen otsikon viereen saa tuollaisen kuvan? Sori jos kysyn..
    http://minunkoirienelamaa.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sen saa tällä koodilla:

      h3.post-title, .comments h4 {
      font: normal bold 30px Neucha;
      margin: .5em 0 0;
      background: url(kuvanosoite.png); background-repeat:no-repeat;
      height:48px;
      margin:.5em 0 0;
      padding:44px 0px 4px 150px;
      z-index: 1;
      }

      Poista
  3. Kiva kuva toi kolmanneksi viimeinen! :) Sedit on kuin merkkivärinen kauris. :D

    VastaaPoista